Kaikessa hammaslääketieteellisessä korjaavassa hoidossa yhdistellään toisiinsa eri materiaaleja – esim. paikka liitetään hampaan kiilteeseen ja dentiiniin tai hammasimplantin metalliset osat toisiinsa. Materiaalien saumakohdat ovat pitkäaikaisennusteen kannalta korjaavien rakenteiden heikoin lenkki ja tarjoavat bakteereille kiinnittymismahdollisuuden. Niinpä mahdollisimman hyvä saumatiiviys on olennaisen tärkeä kaikissa hammaslääketieteessä käytetyissä materiaaleissa. Tämän väitöstutkimuksen tarkoituksena oli kehittää saumavuotoja testaava menetelmä, jota voitaisiin soveltaa hammaslääketieteellisessä materiaalitutkimuksessa. Menetelmän kehitys- ja testaustyö suoritettiin Zürichin yliopiston hammaslääketieteen laitoksella.

Uuden testausmenetelmän perusideana on mitata kahden lasista valmistetun kammion paine-eroa silloin, kun testattava näyte on asetettu niiden väliin. Jos näytteen materiaali on täysin saumatiivis, kammioiden välinen paine-ero säilyy muuttumattomana. Testausmenetelmässä näytteen läpi johdetaan myös nestettä; jos näyte on saumatiivis, nesteen virtausta kammiosta toiseen ei tapahdu.

Väitöskirjatyön ensimmäisen osatutkimuksen tarkoituksena oli selvittää uuden menetelmän mittausten toistettavuutta, tarkkuutta sekä nestemäärän ja paineen muutosten välistä yhteyttä ajan funktiona. Näytteinä käytettiin poistettuja viisaudenhampaita, joihin oli tehty erisuuruisia, dentiiniin ulottuvia kaviteetteja. Toisessa osatutkimuksessa uutta menetelmää verrattiin pyyhkäisyelektronimikroskoopilla (SEM) sekä fuksiinivärjäysmenetelmällä saataviin tuloksiin. Tässä osassa näytteinä hyödynnettiin hampaita, joihin oli tehty standardikokoisia paikkoja eri paikkausmateriaaleilla ja -menetelmillä. Lisäksi tutkittiin juuritäytteiden saumatiiviyttä yksi- ja monijuurisilla hampailla.

Väitöstyön kahdessa viimeisessä osatutkimuksessa tutkimusmateriaalina käytettiin kolmen eri valmistajan hammas-implantteja, jotka olivat kooltaan lähes identtisiä mutta poikkesivat rakenteeltaan toisistaan. Implantin ja sen päällysrakenteen saumatiiviyttä tutkittiin uuden menetelmän lisäksi myös kemiallisella testillä ja bakteeritestillä; lisäksi implantit altistettiin lämmölle ja mekaaniselle rasitukselle.

Kehitetyn menetelmän havaittiin olevan toistettavuudeltaan ja havaintotarkkuudeltaan hyvä sekä mittaavan nestemäärän ja paineen muutosten välistä yhteyttä ajan funktiona luotettavasti. Oikeaoppisen ja huolellisen sidostamisen tärkeys saumavuotojen estämisessä tuli selvästi esille tutkittaessa eri paikkausmateriaaleja ja -menetelmiä. Tutkimus osoitti myös, että juurikanavan tiiviillä täytöllä ja täytemateriaalin laadulla on suuri merkitys saumavuotojen kannalta, erityisesti monijuurisissa hampaissa. Eri valmistajien implanttijärjestelmien havaittiin toimivan samalla tavalla kaikilla käytetyillä menetelmillä tutkittaessa ja riippumatta siitä, oliko testi staattinen vai dynaaminen.

Väitöskirja tarkastettiin 15.1.2016 Tampereen yliopistossa.