Ameloblastooma on hyvänlaatuinen mutta paikallisesti aggressiivinen ja herkästi uusiutuva kasvain, joka havaitaan useimmiten alaleuan takaosassa. Potilaat ovat tavallisimmin 40–50-vuotiaita, mutta ameloblastoomaa esiintyy kaikissa ikäluokissa. HUS:n alueella ameloblastoomia todetaan vuosittain muutama.

Väitöstyössä tarkastellaan noin kolmenkymmenen HUS-alueella hoidetun ameloblastoomapotilaan kliinisiä, radiologisia ja histologisia tietoja. Keräsimme Q-Pati-rekisteristä kaikki vuosina 1980–2016 hoidetut ameloblastoomatapaukset, ja kokosimme potilaiden demografiset tiedot potilastietorekistereistä. Tutkimme uudestaan ameloblastoomien tyypit sekä niiden tarkan histologian samoin kuin potilaiden tietokonetomografia- ja magneettikuvat. Kudosnäytteistä etsimme immunohistokemiallisen värjäyksen avulla seuraavia proteiineja: BRAF, MMP:t -7, -8 ja -9, beta-kateniini sekä E-kadheriini. Värjäystuloksia vertasimme kasvaimen kliinisiin parametreihin. Tutkimukseen hyväksyttiin lopulta 27–36 ameloblastoomatapausta, kunkin osatyön tutkimusaiheesta riippuen.

Valtaosa aineistomme potilaista oli miehiä (1,6:1). Miespotilaat olivat keskimäärin naispotilaita vanhempia, sillä miesten keski-ikä oli 55 vuotta ja naisten 37 vuotta. Unikystisiä ameloblastoomia esiintyi pääosin alle 50-vuotiailla, yläleuan tuumoreita taas yli 50-vuotiailla. Kasvainten koon vaihteluväli oli 10–110 cm. Tapauksista kuusi (6/34) oli radiologisia sattumalöydöksiä. Muutoin potilailla oli esiintynyt vaihtelevia oireita ja/tai löydöksiä. Näihin kuuluivat esimerkiksi leukaluun laajeneminen, kipu, hampaiden liikkuvuus, haavaumat, fistelin muodostuminen tai parantumaton poistokuoppa. Yläleuan tuumoreissa oireisiin saattoi kuulua mm. nenän tukkoisuutta tai verenvuotoa. Kuvantamistutkimuksissa tyyppilöydöksiä olivat monilokeroisuus, varhainen kortikaaliluun laajeneminen ja perforaatiot, juuriresorptiot ja kystissolidi tuumorisisältö. Immunohistokemiallisissa värjäyksissä suurimmassa osassa alaleuan kasvaimista todettiin BRAF-mutaatio, kun taas yläleuan tuumorit olivat BRAF- ja pääosin E-kadheriini-negatiivisia. Ameloblastoomat ilmensivät beta-kateniinia solukalvossa mutta eivät sytoplasmassa tai tumassa.

Tutkimuksemme potilaat eivät merkittävästi eronneet muiden ameloblastoomatutkimusten potilaista. Yläleuan kasvaimet saattavat uusia herkemmin johtuen yläleuan luun morfologiasta, anatomisten rakenteiden monimutkaisuudesta sekä tuumorien biologisista ominaisuuksista – kuten BRAF- ja E-kadheriini-negatiivisuudesta. Voidaankin kysyä, kannattaisiko ala- ja yläleuan ameloblastoomia vastaisuudessa tutkia ja esitellä kirjallisuudessa erillisinä ameloblastoomatyyppeinä. Kirjallisuuden perusteella radikaali kirurgia on edelleen suositeltavin hoitomenetelmä etenkin yläleuan alueella, jossa kasvaimet uusivat vielä useammin kuin alaleuassa.

Väitökseen johtaneet tutkimukset tehtiin Helsingin yliopistossa ja HUS:ssa.