Suomessa syntyy vuosittain noin 130 halkiolasta. Huuli- ja suulakihalkiot ovat yleisimpiä synnynnäisiä päänalueen epämuodostumia. Halkio voi aiheuttaa syömis-, ulkonäkö-, korva-, puhe-, hampaisto-, purenta- ja psykososiaalisia ongelmia. Suomessa suulakihalkioiden esiintyvyys on poikkeuksellisen suuri. Halkioiden syntyyn vaikuttavat niin ympäristö- kuin geneettisetkin tekijät sekä niiden yhteisvaikutukset. Noin 20−30 %:lla halkiopotilaista löytyy sukutaustaa halkioista.

Väitöskirjatyö on retrospektiivinen tutkimus, joka esittelee huuli- ja suulakihalkiopotilaisiin liittyviä näkökohtia Pohjois-Suomen alueella käsitellen halkioiden epidemiologiaa, puheenparannusleikkauksen tarvetta ja suulaen primaarin sulkuleikkauksen jälkeisten fisteleiden määrää sekä halkiopotilaiden kuulotuloksia. Fisteleiden ilmaantuvuutta ja sekundaarikirurgian, kuten puheenparannusleikkauksen, tarvetta voidaan käyttää yhtenä primaarikirurgian onnistumisen mittarina. Tutkimusmateriaali koostui 214 halkiopotilaasta, jotka olivat hoidossa Oulun yliopistollisessa sairaalassa vuosina 1998–2011.

Suulakihalkion havaittiin olevan yleisin halkiotyyppi (68,7 %), huuli-suulakihalkion ollessa toiseksi yleisin (18,7 %). Huulihalkioita ilmeni vähiten (12,6 %). Suulakihalkio todettiin useammin tytöillä (63 %) ja huuli-suulakihalkio oli yleisempi pojilla (63 %). Huuli-suulakihalkio oli useimmiten vasemmalla puolella (82 %). Sukutaustaa halkioista löytyi 20,1 %:lla potilaista.

Halkion korjausleikkauksen jälkeen puheenkehitystä seurataan. Suulakihalkio-potilailla puhe voi olla epäselvempää ja nenäsointisempaa kuin muilla ikätovereilla. Puheen parantamiseksi voidaan puheterapian lisäksi tarvita kirurgisia toimenpiteitä. Tutkimusaineistossa puheenparannusleikkauksen tarvitsi 21 % suulakihalkiopotilaista. Leikkauksen tarve oli merkittävästi yleisempi tytöillä (27 %) kuin pojilla (13 %). Huuli-suulakihalkiopotilaat (24 %) tarvitsivat puheenparannusleikkausta todennäköisemmin kuin potilaat, joilla oli pehmeän tai kovan suulaen halkio (20 %). Tulos on linjassa kansainvälisten lukujen kanssa, joiden mukaan puheenparannusleikkauksen tarve on
9−42 %.

Kirjallisuuden mukaan primaarisulun jälkeisten palatinaalisten fisteleiden ilmaantuvuus on 4−45 %. Tutkimusaineistossa postoperatiivisten palatinaalisten fisteleiden kokonaisilmaantuvuus oli 9,6 %. Huulisuulakihalkiopotilaille (20 %) todettiin kehittyvän todennäköisemmin suulaen sulkuleikkauksen jälkeinen fisteli kuin suulakihalkiopotilaille (6,6 %).

Aineistosta tutkittiin myös, vaikuttaako suulakihalkion vaikeusaste ja suulaen kirurginen sulkutekniikka välikorvan ilmastointiputkien laittotiheyteen tai halkiopotilaiden kuuloon. Edellä mainittujen tekijöiden ei todettu merkittävästi vaikuttavan kuulonalenemaan taikka välikorvan ilmastointiputkien laittotiheyteen. Kuulon todettiin paranevan iän myötä.

Suu- ja leukakirurgian oppiaineeseen kuuluva väitöstutkimus toteutettiin Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa yhteistyössä Oulun yliopistollisen sairaalan kanssa.

Väitöskirja tarkastettiin 18.12.2015 Oulun yliopistossa.