Kokoproteesin pysyvyys ja potilaan sopeutuminen proteesiin vaihtelevat huomattavasti eri henkilöillä. Hampaattoman luuharjanteen resorptio on yksilöllistä, ja osalle potilaista implanttikiinnitteinen peittoproteesi on välttämätön riittävän proteesin pysymisen mahdollistamiseksi. Hyvin pitkälle edenneissä luuharjanteen resorptioissa voi leukaluun lisääminen luusiirteellä olla tarpeellista.

Tämän väitöstyön tarkoituksena oli selvittää Oulun yliopistollisessa sairaalassa tehtyjen implanttikiinnitteisten peittoproteesihoitojen tuloksia kliinisessä seurantatutkimuksessa. Tavoitteena oli myös arvioida hoidon vaikutusta suunterveyteen liittyvään elämänlaatuun (engl. oral health-related quality of life) sekä potilastyytyväisyyteen.

Tutkittava ryhmä koostui potilaista, joille oli valmistettu alaleukaan (n = 58) tai yläleukaan (n = 18) implanttikiinnitteinen peittoproteesi, ja potilasjoukosta (n = 17), jolle implanttihoito oli hyvin pitkälle edenneen alaleuan resorption vuoksi tehty ns. modifioitua telttakeppitekniikkaa käyttäen, luusiirteiden avulla ekstraoraalisesti alaleuan alapinnalle tehdystä ihoviillosta.

Tutkimuksessa tarkasteltiin mm. implanttimäärän ja kiinnitystyypin merkitystä proteesin retentioon ja stabiliteettiin, limakalvon terveyttä implanttien ympärillä sekä potilaiden suunterveyteen liittyvää elämänlaatua. Hoidot tehtiin vuosina 1985–2013, ja keskimääräiset seuranta-ajat vaihtelivat eri ryhmissä 5 vuodesta 13,7 vuoteen.

Tutkimus osoitti, että hoitotulokset olivat ennustettavia ja onnistuneita myös iäkkäillä potilailla sekä niillä, joilla luupuutos oli kaikkein vaikein. Telttakeppitekniikalla hoidetuilla potilailla luusiirteen todettiin säilyneen hyvin implanttien ympärillä peittoproteesien oltua käytössä keskimäärin viisi vuotta (vaihteluväli 1,5–7,4 vuotta).

Yleisin todettu komplikaatio oli proteesin kiinnitysmekanismin löystyminen. Pienet proteesirakenteiden rikkoutumiset tai lievät limakalvon tulehdusreaktiot implanttien ympärillä eivät haitanneet proteesin toimintaa ja päivittäistä käyttöä.

Peittoproteesia tukevien implanttien määrä vaikutti proteesin retentioon ja stabiliteettiin; lisäämällä implanttien määrää saatiin parannettua proteesin pysyvyyttä. Sen sijaan potilastyytyväisyyteen ei implanttien määrällä tai kiinnitystyypillä havaittu olevan suurta vaikutusta.

Myöskään sillä, kuinka paljon proteesi peitti suulakea (hevosenkengän muotoinen vs. koko suulaen peittävä), ei todettu olevan merkittävää vaikutusta potilaan suunterveyteen liittyvään elämänlaatuun. Kaikkein tyytyväisimpiä olivat iäkkäät potilaat, joille oli tehty alaleuan peittoproteesi.

Tämä Oulun yliopistossa ja Oulun yliopistollisessa sairaalassa tehty tutkimus osoittaa, että implanttikantoiset peittoproteesit menestyvät hyvin hampaattoman leuan hoidossa, ja että implanttikiinnitteinen peittoproteesihoito on menestyksellistä myös pitkällä aikavälillä.

Väitöskirja tarkastettiin 12.2.2016 Oulun yliopistossa.