Kävin lomalla Pariisissa, ja eräänä aamuna löysin itseni kahvilasta Sorbonnen yliopiston edestä. Pariisin yliopisto on yksi Euroopan vanhimmista, ja neljine tiedekuntineen siitä tuli eurooppalaisen yliopistolaitoksen esikuva. Olin siis eurooppalaisen yliopisto-opetuksen sydämessä. Kahvilaa vastapäätä seisoi Victor Hugon nimeä kantava kirjakauppa, mutta kadunkulmassa kerjäläisäiti heilutti pahvimukia.
Ajattelin, kuinka onnekas olen. Olen saanut syntyä hyvinvointi-Suomeen, jossa on maksuton koulutus, yliopisto-opintoja myöten. Hammaslääketieteen opinnoistani on tosin jo 30 vuotta, ja voikin kysyä, kuinka pitkälle opiskeluaikaiset tiedot ovat riittäneet. Lähes kaikki on muuttunut: amalgaamin ovat syrjäyttäneet yhdistelmämuovi ja keraamiset täytteet, rtg-filmit ovat vaihtuneet kuvantamislevyihin ja käsinkirjoitettujen potilaskorttien tilalla ovat sähköiset potilastietojärjestelmät. On siis tarvittu huima määrä oppimista, jotta tiedot ovat pysyneet ajan tasalla. Saamani peruskoulutus loi pohjan, jolle on ollut helppo rakentaa uutta.
Mitä on osaaminen, ja miten kehittää sitä? Suomalaisen sananlaskun mukaan ”työ tekijäänsä opettaa”, mutta voimmeko jäädä pelkästään sen varaan? Osaaminen koostuu tiedosta, taidosta ja kokemuksesta, mutta myös verkostojen ajatellaan olevan osa osaamista. Tietoa karttuu opinnoissa ja taitoa käytännön toiminnassa – ja sitähän hammaslääkäreillä riittää. Osaamisen kehittäminen on kuitenkin myös muuta kuin kurssipäiviä ja työpaikan ulkopuolella tapahtuvaa oppimista. Opimme verkossa ja esim. Hammaslääkärilehteä lukemalla, mutta opimme myös kahvi- ja ruokatauoilla. Pedagogitkin ovat tämän jo osoittaneet. Suurin osa meistä tarvitsee vuorovaikutusta, jossa voimme reflektoida oppimaamme ja ajatella ääneen: toisinaan on tärkeää pohtia porukalla, miten jotakin uutta tietoa tai taitoa voisi hyödyntää omalla työpaikalla. Välillä kuulen jonkun päivittelevän, että esim. Hammaslääkäripäivillä aika on kulunut kuulumisten vaihtoon kollegoiden kanssa. Jos näin käy, voi sen hyväksyä hyvällä omallatunnolla: sosiaalinen vuorovaikutus on tärkeä osa oppimista.
Hammaslääkärin on helppo nähdä, että hän tarvitsee työssään oman alansa substanssiosaamista. Sen sijaan ei ole yhtä helppoa tunnustaa, että hammaslääkärin tehtävässä – kuten lähes kaikissa tehtävissä tänä päivänä – tarvitaan vuorovaikutustaitoja, työelämätaitoja sekä oppimiseen ja oman työn organisointiin liittyviä taitoja.
Näiden lisäksi hammaslääkäri tarvitsee yhä enemmän myös kykyä etsiä tietoa ja erottaa ”oikea” tieto. Tietoverkot ovat täynnä erilaisten asiantuntijoiden tuottamaa materiaalia, eikä aina ole helppoa tunnistaa oikeita asiantuntijoita. He saattavat kirjoittaa hieman tylsästi ja välttää asioiden esittämistä mustavalkoisesti. Lääkärit ja hammaslääkärit ovat perinteisesti ajatelleet, että potilaat, jotka ovat itse etsineet tulkintaa oireillensa tietoverkoista, ovat hankalia ja vaativia. Tulevaisuuden tutkijat kuitenkin näkevät, että tietoverkot ja teknologia tulevat helpottamaan lääkäreiden ja hammaslääkäreiden työtä: osa ”helpoista” ongelmista hoituu ilman asiatuntijaa, tai asiantuntijaa tarvitaan lähinnä oikean tiedon tunnistamiseen ja haastavampaan pohdintaan.
Palataan vielä Sorbonnen aukiolle. Yliopistossa oli vanhastaan neljä tiedekuntaa: teologinen, oikeustieteellinen, lääketieteellinen ja filosofinen. Filosofia oli siis tärkeää – oli tärkeää ajatella. Filosofointia ja ajattelua tarvitaan myös tässä ajassa, jossa muutoksesta on tullut pysyvää ja esim. soten käänteissä on vaikea pysyä perässä. Muutoksesta huolimatta hammaslääkärin työssä on sentään myös jotakin pysyvää: Potilaan ja hammaslääkärin välinen suhde on edelleen se peruskivi, jolle hyvät ja pitkäaikaiset hoitosuhteet rakentuvat, ja osaaville hammaslääkäreille riittää potilaita tulevaisuudessakin. Poistuin kahvilasta ja laitoin vaihtorahaksi saamani kolikot kerjäläisäidin mukiin. Kiitollinen hymy paljasti puuttuvan inkisiivin. Pitäkää huolta osaamisestanne!
Vesa Pohjola
Kirjoittaja on Suomen Hammaslääkäriseura Apollonian pääsihteeri.
