Tieteellinen julkaiseminen ja tiedonjulkistaminen puhuttivat Tieteellisten seurain valtuuskunnan 110-vuotisseminaarissa 30.9.2009. Kenen tehtävä on välittää tieteellistä tietoa tiedeyhteisön ulkopuolelle, pohti Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen yksikön johtaja Pirjo Hiidenmaa omassa alustuksessaan. Tieteellisen tiedon tarjoaminen lukijan omalla äidinkielellä madaltaisi osaltaan kynnystä tutkimustulosten äärelle.
Ajantasaisen tiedon tarve on jatkuvaa yhteiskunnassamme. Tutkittua tietoa arvostetaan ja sitä tarvitaan opetuskäyttöön, päätöksenteon tueksi, takaamaan yleissivistystä ja herättämään kiinnostusta. Jotta tutkimustieto saataisiin tutkijakunnan ulkopuolelle, tarvitaan tiedonjulkistamista eli tiedonlevitystä tietokirjojen, lehtien, verkon ja luentojen kautta. Hiidenmaa muistuttaa, ettei ole olemassa yhdenlaista popularisointia, vaan tutkimustietoa tulee yleistajuistaa eri tarkoituksiin ja eri lukijakunnille. Yksi tärkeä erityisryhmä ovat lapset ja nuoret – tulevaisuuden opettajat, osaajat ja tieteentekijät.
Kenen sitten tulisi julkaista tietoa kansallis- ja vähemmistökielillämme? Tieteellisen tiedon julkistaminen suomeksi lepää tällä hetkellä pitkälti tutkijoiden oman kiinnostuksen harteilla. Hiidenmaa pohtikin, pitäisikö vastuu olla jokaisella tutkijalla vai erikseen tehtävään rekrytoitavalla tiedeviestijällä. Tutkijoilla on parhaat mahdollisuudet tuottaa tietoa lukijoille, mutta tällä hetkellä kannustemekanismit puuttuvat lähes tyystin.
Akateemisten virkojen pätevyysarvioinneissa tietokirjallisuudella ja tiedonjulkistamisella ei ole suurta painoarvoa. Kuitenkin esimerkiksi oppimateriaalien kirjoittamiseen tarvitaan kykyä omaan tutkimustyöhön ja muualla tehdyn tutkimuksen seuraamiseen. Tiedonjulkistaminen on kolmatta tehtävää parhaimmillaan ja myös sille tulisi kehittää palkitsemisen mittareita. Myös rahoitusta ja koulutusta tarvitaan.
Johdonmukaista kirjoittajakoulutusta ei ole kaikissa tiedekunnissa. Onnistuneita esimerkkejä löytyy, mutta kehitettävää on vielä paljon. Suomen Akatemian tavoitteena on saada kirjoittajakoulutus jokaisen tutkijakoulun osaksi. Nuoret tutkijat on tärkeää opettaa jakamaan tietoa niin omalla kuin muillakin kielillä eri kohderyhmät huomioiden. Tieteen kieleksi mielletään usein englanti, mutta monesti julkaiseminen Suomessa tai rinnakkaisjulkaiseminen on varteenotettava vaihtoehto. Esimerkiksi akateemisten oppikirjojen tarjoaminen sekä omalla että vieraalla kielellä, valmistaisi opiskelijoita rinnakkaiskielisyyteen ja pitäisi kotimaisen sanaston elävänä.
Uudet kanavatkin haastavat. Jos ihmiset ovat entistä enemmän sosiaalisen median äärellä verkossa, tulisi tieteentekijöidenkin äänen kuulua verkkokeskusteluissa. Tiedeyhteisöllä olisi suorastaan velvollisuus mennä ”blogalisaatioon” mukaan ja liittyä mielipidevaikuttajien laajaan joukkoon.
Lähde: Pirjo Hiidenmaan alustus Tieteellisten seurain valtuuskunnan 110-vuotisseminaarissa 30.9.2009.
Annika Nissinen, Suomen Hammaslääkärilehti 14/2009
