Ovatko suomalaiset väkivaltaisia? Miten selvitä väkivaltaisesta potilaasta? Dosentti, erikoisl., psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma kannustaa pysymään tiukasti ammattiroolissa.
Tilastotietojen mukaan väkivalta on vähentynyt selvästi viimeisinä vuosikymmeninä Suomessa: henkirikokset, nuorten raportoima väkivalta ja etenkin perheväkivallan aiheuttamat vammat ja perhesurmat ovat vähentyneet.
– Henkirikosluvut voivat johtua osin modernin ensihoidon ja erikoissairaanhoidon kyvystä pelastaa uhreja, miettii Lauerma.
Suomalaisten väkivaltaista mainetta pitää kuitenkin yllä alkoholiperäinen väkivalta – Suomessa lähes 80 % henkirikoksista liittyy alkoholin käyttöön. Eurooppalaisessa vertailussa Suomi onkin korkean väkivaltariskin maa, jossa henkirikoksia tehdään noin kolme kertaa useammin kuin esim. Ruotsissa tai Saksassa.
Vuonna 2003 tehdyn haastattelututkimuksen mukaan 5 % työvoimasta oli joutunut edellisen vuoden aikana väkivallan tai uhkailun kohteeksi. Terveydenhuollon ammateissa osuus oli lähes puolet enemmän. Tehyn tutkimuksen (2000) mukaan joka kolmas hoitaja on kokenut joskus työssään fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa ja kaksi kolmesta uhkailua tai nimittelyä. Lääkärikyselyn 2005 mukaan fyysisen väkivallan kohteeksi joutui vuodessa n. joka sadas lääkäri, mikä on väestöön nähden korkea luku. Erityinen riski kohdistuu sijaisiin ja nuoriin lääkäreihin, riskialtteimmat ajat ovat perjantaina ja lauantaina, ja vuorokausittain klo 13–15 ja klo 23–01.
– Yksin työskentelemistä riskialttiissa työpisteessä pitäisi välttää näinä aikoina. Käytännössä riski kasvaa, mitä enemmän kontakteja on. Nuoremmat lääkärit myös päivystävät enemmän riskiaikoina poliklinikoilla.
Riski on korkeimmillaan ”muun avohuollon” kuten mielenterveystoimiston kohdalla. Näissä pisteissä 1/8 työntekijöistä ei kokenut mitään uhkaa, mitä Lauerma pitää jopa huolestuttavana turvallisuuden tunteena. Väkivaltaa taustoittavat mm. päihdeongelmat ja moniongelmaisuuden kasautuminen, työntekijöiden ja potilaiden ”kasvottomuus” suurissa kaupungeissa ja tietoisuus oikeuksista, joihin vedotaan herkästi. Lauerman mukaan esim. psykoottista potilasta hammaslääkärin ei kuitenkaan oikeastaan tarvitse pelätä, sillä esim. henkirikosten tekijöistä 1/10 on psykoottisia ja ensipsykoosin hoito laskee riskin viidestoistaosaan.
Työnantajan velvollisuutena on ennaltaehkäistä väkivaltaa kouluttamalla terveydenhuollon ammattilaisia ja organisoida työt ja tilat mahdollisimman turvallisiksi. Tähän velvoittaa lakikin. Tärkeää on myös olla syyllistämättä työntekijää. Väkivallan kohtaamiseen tulisi kouluttaa, mutta esim. tehokas itsepuolustus ei onnistu kaikilta. Voimankäyttövälineisiin Lauerma suhtautuu epäilevästi ja painottaa turvallisen ympäristön merkitystä:
– Esimerkiksi sumuttimet tai patukat voivat vain provosoida lisää väkivaltaa, eivätkä välttämättä lisää turvallisuutta. Riskipotilaan kohdalla (päihtyneet, deliriööttiset ja psykoottiset) kannattaa varmistaa pakotie ja hälytysjärjestelmä, jonka avulla voi saada lukumääräisen ylivoiman tilanteeseen. Kun työpaikan perusturvallisuudesta on huolehdittu, ammattilaisuudella, puheella ja rauhallisella käytöksellä selviää parhaiten.
Hammaslääkärin vastaanotolle voi tulla esim. harhaluuloineen potilas – ”radiolähetin hampaassa”, jolloin harhoihin ei tule mennä mukaan, mutta potilaan kanssa ei kannata käydä kiistelemänkään asiasta. Kun potilas on älyllisesti kehitysvammainen hän sietää huonosti painetta ja esim. kipua, jolloin anestesiaa voidaan joutua käyttämään herkemmin. Edelleen asosiaalinen potilas, joka hakeutuu itse vastaanotolle, käyttäytyy lähtökohtaisesti asiallisesti, mutta voi olla asiattoman vaativa.
Kaikki riskipotilaatkin tulisi kohdata kunnioittavasti ja neutraalisti, esittäytyä ja kertoa, mitä aikoo tehdä.
– Kannattaa pysyä härkäpäisesti auttajan roolissa!
Annika Nissinen, Hammaslääkärilehti 14/2015
Lähde: Dos., erikoisl., psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerman luento Aggression psykobiologia, esiintyvyyden vaihtelut ja kohtaaminen. Hammaslääkäripäivät 19.11.2015.
