Synnynnäinen yläkakkosen puutos on usein tyypillistä yksittäisimplanttihoitoa laajempi hoito-ongelma. Hoito vaatii huolellista suunnittelua ja useiden erikoisalojen yhteistyötä, jotta lopputulos olisi toiminnallisesti ja esteettisesti onnistunut. Potilaskohtaisesti huomioon otettavia seikkoja on useita, ja niitä Hammaslääkäripäivillä valotti HLT, EHL Juhani Laine.
Hypodontia on kehityshäiriö, jossa potilaalta puuttuu synnynnäisesti alle kuusi pysyvää hammasta, viisaudenhampaat pois lukien. Sen esiintyvyys Skandinaviassa on tutkimusten mukaan noin 6–9 %. Muualla Euroopassa se saattaa olla hieman harvinaisempaa. Laaja-alaisemman puutostilan, oligodontian, esiintyvyys on 0,03–0,08 %. Yleisimmin puuttuvat hampaat ovat toiset premolaarit sekä ylä- että alaleuassa ja yläleuan lateraalinen inkisiivi, yläkakkonen. Yläkakkosen puutos on yleensä molemminpuolista ja se esiintyy tavallisesti premolaarien puutosten yhteydessä. Laaja-alaisiin puutoksiin liittyy usein muitakin ongelmia, kuten leukojen ja hammaskaarten ja välinen epäsuhta, hampaiden poikkeava morfologia tai pieni koko, persistoivien maitohampaiden ankyloosi ja toisaalta kuluminen sekä pysyvien hampaiden ylipuhkeaminen. Puuttuvat hampaat aiheuttavat paitsi kosmeettista ja toiminnallista haittaa, myös psykososiaalisia ongelmia.
Synnynnäisesti puuttuvien yläkakkosten korvaaminen hammasimplantein on pääosin korvannut muut hoitokeinot. Implanttihoidon edellytyksenä on hammaskaarten järjestely ortodonttisesti siten, että syntyy riittävästi tilaa implanteille ja niiden varaan rakennettaville kruunuille niin hammaskaarelle kuin vertikaalisestikin. Tämä on mahdollista, jos puutos diagnosoidaan hyvissä ajoin vaihduntavaiheen käynnistyttyä, ja hampaiston oikomishoito toteutetaan monialaisessa hoitoryhmässä. Tällöin vältetään kasvuiän jälkeen tehtävät pitkät ja kalliit hoidot. Keskeistä kosmeettisen ja hyväennusteisen hoidon kannalta on kulmahampaan oikea asemointi. Toisinaan on mahdollista siirtää kulmahammas kakkosen paikalle, mutta tällöin mediaalisen inkisiivin, yläykkösen, on oltava riittävän suuri esteettisen lopputuloksen saavuttamiseksi.
Puuttuva yläkakkonen on Laineen mukaan ennen kaikkea ortodonttinen ongelma. Implantointitilan luominen vaatii taitoa, tukevaa ankkurointia ja riittävää retentiota. Inkisiivien juurten divergointi voi estää implantoinnin, vaikka hammaskaarella olisikin kliiniselle kruunulle riittävästi tilaa. Implantille pitää olla vähintään 6 mm tilaa, jotta implanttiruuvi voidaan asentaa turvallisesti, kruunusta saadaan esteettisesti onnistunut ja vältyttäisiin viereisten hampaiden resorptiolta.
Kun hammasta siirretään kaarella, sen mukana siirtyy myös luu- ja pehmytkudosta. Ortodonttinen kudosohjaus on hyödyllinen menetelmä, jonka avulla voidaan siirtää kudosta paitsi alveoliharjanteen suunnassa, myös vertikaalisuunnassa. Ortodonttisen hoidon lisäankkureina voidaan laajoissa puutostiloissa käyttää myös implantteja. Myös muiden skeletaalisten ankkureiden, kuten minilevyjen ja -ruuvien ja palatinaalisten implanttien käyttö on lisääntynyt.
Implantointi on ajankohtaista tytöillä noin 20 ikävuoden jälkeen, pojilla noin 25 ikävuoden jälkeen. Yksilölliset erot ovat suuria, eikä käytettävissä ole luotettavia keinoja jäljellä olevan kasvupotentiaalin arvioimiseen. Käytännössä kasvun päättyminen todetaan vuoden välein otettujen lateraalikallokuvien perusteella. Liian varhaisen implantoinnin seurauksena implantti on vaarassa jäädä infraokkluusioon. Kirurgisen vaiheen toteutukseen liittyy lähes poikkeuksetta hammasharjanteen muotoilu luusiirtein. Siksi implantointi tehdään yleensä kaksivaiheisesti. Välitöntä implantointia voidaan harkita esimerkiksi persistoivan maitokulmahampaan juurta korvattaessa. Kokonaishoitoaika on pitkä, ja tämä vaatii nuorelta usein huomattavia henkisiä voimavaroja, etenkin laaja-alaisten puutosten yhteydessä.
Ani Lakoma, Apollonia
Lähde: HLT, EHL Juhani Laineen luento ”Synnynnäisesti puuttuvan yläkakkosen ongelma” Hammaslääkäripäivillä 11.11.2010
