Suomalainen huippututkimus tuottaa jatkuvasti uutta tietoa suun sairauksien ja sydän- ja verisuonisairauksien välisistä, monimutkaisista yhteyksistä. Tuoreessa julkaisussaan helsinkiläistutkijat selvittivät, millainen on sekä seerumissa että syljessä esiintyvien merkkiaineiden diagnostinen arvo parodontiitissa ja akuutissa sepelvaltimotautikohtauksessa (ACS). Lisäksi he pyrkivät ensimmäistä kertaa selvittämään, miten parodontiitti vaikuttaa seerumin biomarkkereiden ja sepelvaltimotauti syljen biomarkkereiden diagnostiseen arvoon.

Aiempien tutkimusten perusteella tiedetään, että matriksin metalloproteinaasit MMP-8 ja MMP-9, matriksin metalloproteinaasin kudosestäjä (TIMP)-1 ja myeloperoksidaasi (MPO) osallistuvat solunulkoisen matriksin hajottamiseen kudoksissa sekä parodontiitin että sepelvaltimotaudin yhteydessä. Tässä tutkimuksessa aineistona olivat Parogene-tutkimukseen osallistuneet potilaat (n = 481). Parogene-kohortti koostui satunnaisista henkilöistä, joilla kaikilla oli todettu indikaatio sydämen varjoainekuvaukseen.

Potilaat jaettiin sydänstatuksen osalta kahteen ryhmään: Potilaat, joilla ei havaittu sepelvaltimotautia tai joilla havaittiin stabiili sepelvaltimotauti, muodostivat ryhmän ”ei sepelvaltimotautikohtausta” (n =286). Toiseen ryhmään luokiteltiin ne, joilla todettiin akuutti sepelvaltimotautikohtaus (ACS) (n = 163) eli epästabiili angina pectoris tai sydäninfarkti.

Potilaat jaettiin kahteen ryhmään myös parodontologisen statuksen osalta. Potilaalla katsottiin olevan parodontiitti, jos hänellä havaittiin alveoliluukatoa ja syventyneitä ientaskuja vähintään 4 kohdassa hampaistoa. Kaikki muut potilaat – parodontaalisesti terveet, ientulehduksesta kärsivät ja hampaattomat – luokiteltiin ryhmään ”ei parodontiittia”.

Tutkijat havaitsivat, että seerumin MMP-8, MMP-9 ja MPO-pitoisuudet olivat merkitsevästi korkeammat ACS-potilailla verrattuna muihin potilaisiin, mutta seerumin TIMP-1-pitoisuus ei tässä tutkimuksessa juurikaan eronnut ryhmien välillä. Tutkijoiden mukaan tämä voi johtua siitä, että Parogene-aineiston kaikilla potilailla oli sydänoireita. Vastaavalla tavalla syljen MMP-8, MMP-9- ja MPO-pitoisuudet olivat huomattavasti korkeammat ja TIMP-1-pitoisuudet matalammat parodontiittia sairastavilla verrattuna niihin, joilla ei ollut parodontiittia.

Tilastollisessa analyysissa syljen ja seerumin biomarkkeripitoisuudet eivät juurikaan korreloineet keskenään. Tutkijat kuitenkin havaitsivat, että seerumin MMP-9-pitoisuus ei erotellut parodontiittipotilaiden joukosta toisistaan niitä, joilla oli ja ei ollut ACS:ää. Lisäksi sepelvaltimotautistatus monimutkaisti syljen TIMP-1:n käyttöä parodontiitin diagnostiikassa.

Statiinien käyttö alensi selvästi seerumin MMP-8-, MMP-9- ja MPO-pitoisuuksia, mutta ei vaikuttanut syljen biomarkkeripitoisuuksiin merkitsevästi. Tilastollisissa malleissa statiinit kuitenkin näyttivät pienentävän merkitsevästi ACS-riskin lisäksi myös parodontiitin riskiä. Myös diabeteksella näytti olevan vaikutusta joihinkin mitatuista sylki- ja seerumibiomarkkereista.

Tutkijat toteavatkin, että MMP-8, MMP-9, TIMP-1 ja MPO ovat arvokkaita biomarkkereita sekä ACS:ssä että parodontiitissa. ACS-diagnostiikkaa tulee kuitenkin tehdä seerumista ja parodontiitin diagnostiikkaa syljestä.

Lähde: Lahdentausta LS, Paju S, Mäntylä P, Buhlin K, Tervahartiala T, Pietiläinen M. ym. Saliva and serum biomarkers in periodontitis and coronary artery disease. J Clin Periodontol 2018. Julkaistu verkossa 4.7.2018.