Reumalääkkeet lisäävät infektioalttiutta. Hammaslääkärin on huomioitava ne sekä mahdollisen antibioottihoidon kuin särkylääkkeiden valinnassa. Suun tulehdusten ennaltaehkäisy on erityisen tärkeää myös bisfosfonaatteja käyttävien potilaiden hoidossa. Heillä on kohonnut osteonekroosiriski, mutta sitä ei tule liioitella.
Nivelreuman hoidon tärkein tavoite on saavuttaa oireettomuus kuuden kuukauden kuluessa diagnoosista. Nivelreumaa hoidetaan perinteisillä reumalääkkeillä ja mikäli niillä ei saavuteta riittävää hoitovastetta, niihin yhdistetään tarvittaessa biologisia reumalääkkeitä.
Monet reumalääkkeet lisäävät reumapotilaiden infektioalttiutta. Tällaisia reumalääkkeitä ovat mm. solusalpaajahoidot, siklosporiini, glukokortikoidit ja biologiset reumalääkkeet.
Tarvetta antibioottiprofylaksiaan ja -tukihoitoon hammashoidon yhteydessä tulee aina harkita, jos reumapotilas on iäkäs, potilaalla on muitakin perustauteja tai hänellä on useita reumalääkkeitä käytössä. On myös muistettava, että monet reumalääkkeistä ovat erityisesti munuaistoksisia. Sen vuoksi reumapotilaiden tulee välttää steroideihin kuulumattomia tulehduskipulääkkeitä (NSAID) ja amoksisilliinia voidaan käyttää vain tietyin rajoituksin.
Bisfosfonaatteja käytetään osteoporoosin, multippeli myelooman ja luumetastaasien hoidossa. Viime vuosina on tullut esille joitakin tapauksia, joissa bisfosfonaattihoitoja saavalle potilaalle on kehittynyt leukojen osteonekroosi hampaan poiston jälkeen.
Suurin osa leukojen osteonekrooseista liittyy suonensisäisten bisfosfonaattien käyttöön multippeli myelooman ja luumetastaasien hoidossa. Osteonekroosille altistavat leukojen alueen tulehdukset, proteesien aiheuttamat painohaavat, suun alueen kirurgiset toimenpiteet, traumat ja diabetes.
Osteoporoosiin suun kautta bisfosfonaattihoitoa saavan potilaan hammashoidossa pyritään hyvällä perus- ja ylläpitohoidolla ehkäisemään tilanteita, joissa hammas joudutaan poistamaan. Jos hampaanpoistoa ei voida välttää, poisto tulee tehdä mahdollisimman atraumaattisesti ja poistoalueen paranemista täytyy seurata. Potilaan tulee olla tietoinen poiston aiheuttamasta osteonekroosivaarasta. Sen sijaan suonensisäisesti bisfosfonaatteja saavan tai saaneen, malignia sairautta potevien hampaanpoistoissa riski osteonekroosille on suurempi. Nämä potilaat eivät poistojen osalta kuulu perushammaslääkärin hoitoon.
Hammaslääkäreiden ei tulisi lietsoa osteoporoosipotilaiden osteonekroosipelkoa, koska riski sen saamiseen on pieni. Hammaslääkäreidenkin on hyvä muistaa, että bisfosfonaatit ovat tehokkaita ja parantavat huomattavasti osteoporoosipotilaiden elämänlaatua.
Anne Hiiri, Suomen Hammaslääkärilehti 9/2010
Lähde: EHL, LL Tanja Ketola-Kinnulan luento ”Bisfosfonaattien ja reumalääkkeiden huomioiminen hammashoidossa” Terveyskeskushammaslääkärien kesäluentopäivillä 11.6.2010.
