Tiedeuutiset

Apollonia / Tiedeuutiset / Realismia uusintajuurihoitoihin

Realismia uusintajuurihoitoihin

Juurihoitojen teko vaatii runsaasti harjoittelua ja panostusta perusasioihin, korostaa EHL Eva Sirén.

Aina peruskliinikko ei ole varma, kannattaako potilaalle tehdä uusintajuurihoito. Nyrkkisääntö on, että oireettomat, infektoitumattomat täytteet uusitaan vain hampaan muun restauraation tai sisäisen valkaisun yhteydessä. Jos ei ole varmaa, onko potilaalla infektio, hänet tulisi lähettää kartiokeilatomografiaan.

Potilaan alkuröntgenkuvia katsoessa kliinikon on syytä selvittää itselleen, onko hoidossa todella kyse uusintajuurihoidosta vai vain vanhan hoidon loppuunsaattamisesta – esimerkiksi preparoimatta jääneistä kanavista.

Uusintajuurihoitoa tekevän tulee olla realisti omien taitojensa suhteen. Juurihoidon teko on käsityötä, joka vaatii runsaasti harjoittelua. Lisäksi tarvitaan vahva hampaan perusanatomian tuntemus, hyviä luuppeja ja pintaheijastava peili. Kofferdam on juurihoidossa yhtä tärkeä kuin leikkausliina kirurgiassa.
Kavumavausta tehdessä kannattaa varmistaa, että avauksen kautta pääsee juurikanaviin suoraan ja allemenot on poistettu; näin kanavan preparointi helpottuu huomattavasti. Poskihampaan avaus kannattaa aloittaa mesiobukkaalikulmasta.

Vanhan juuritäytteen purkaminen aloitetaan puhdistamalla pulpakavumin pohja tarkkaan. Ruuvien, sementin tai katkenneiden instrumenttien poisto kanavasta onnistuu helpoiten ultraäänilaitteella ja erityisillä endodontiakärjillä. Näin vauriot jäävät pienemmiksi kuin perinteisellä poralla.

Jos kanavassa on vanhan hoidon jäljiltä porras, on sisäkaarteen puoleinen seinä kuitenkin suora, ja sitä pitkin instrumentin pitäisi liukua helposti. Preparoinnin avainasia on hiukan taivutettu instrumentti. Instrumentti kannattaa kääntää niin, että varsi nojaa kanavan nimen suuntaan – esim. palatinaalisessa kanavassa palatinaalisuuntaan. Kärjen tarttuminen kiinni on merkki siitä, että instrumentti preparoi.
Huuhtelua tehdessä kannattaa käyttää kaikkia mahdollisia apukeinoja (erityskärjet, sonikointi ultraäänellä, huuhtelulaitteet), sillä ne tehostavat kemikaalien vaikutusta.

Varmin tapa saada tyhjä tila juuressa täytettyä on lämminguttaperkkatekniikka. Hoidon jälkeen guttaperkkatäyte tulee suojata tarkkaan, sillä se infektoituu joutuessaan tekemisiin syljen kanssa. Laajan, lyhyen juuren täyttämiseen kannattaa käyttää MTA:ta. Ylitäyttö on alitäyttöä vaarallisempaa, sillä yli-instrumentoinnissa infektoitunutta dentiinipurua pääsee juurikanavan ulkopuolelle.

Laura Kimari, Hammaslääkärilehti 7/2013

Lähde: EHL Eva Sirénin alustus uusintajuurihoidoista Apollonian kariologian ja endodontian jaoston ”Super Study group” -keskusteluillassa 12.4.2013.