Korjaavaa hoitoa vaativaa kariesta esiintyy Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan vajaalla kolmanneksella suomalaisista aikuisista. Karieksen varhainen diagnosointi onkin yksi kliinisen hammaslääketieteen perustavoitteista. Kariesdiagnostiikassa ensisijainen kliinistä tutkimusta täydentävä radiologinen tutkimus on bitewing-kuvaus. Usein potilaan hampaisto kuitenkin kuvataan laajemman yleiskäsityksen saamiseksi panoraamatomografialla (PTG), eikä PTG-kuvien lisäksi välttämättä oteta bitewing-kuvia. Tällöin havainnot okklusaalipintojen ja approksimaalivälien kariesvaurioista tehdään pitkälti PTG-kuvien varassa.

Helsingin yliopiston tutkijat selvittivät tuoreessa julkaisussaan, miten hyvin yleishammaslääkärien PTG kuvista tekemät karieshavainnot vastaavat havaintoja, jotka radiologian erikoishammaslääkärit tekevät samoista kuvista.

Tutkimukseen hyväksyttiin mukaan sata PTG-kuvaa, jotka oli otettu Helsingin kaupungin hammashoidossa aikuispotilaista ja jotka oli lausunut yhteensä 42 yleishammaslääkäriä. Kuvat analysoi uudestaan kaksi radiologian erikoishammaslääkäriä. Kumpikin radiologi diagnosoi ja kirjasi itsenäisesti kuvista primääri- ja sekundaarikariesvauriot, jotka hän havaitsi molaari- ja premolaarialueiden okklusaali-ja approksimaalipinnoilla. Näitä havaintoja verrattiin karieshavaintoihin, jotka yleishammaslääkärit olivat aiemmin tehneet samoista kuvista ja samoista pinnoista.

Vertailu osoitti, että 61 % kariesvaurioista, jotka molemmat radiologit havaitsivat tutkimuksen kohteena olevilla pinnoilla, olivat jääneet yleishammaslääkäreiltä huomaamatta. Erityisen usein huomaamatta oli jäänyt approksimaalipinnalla oleva karies. Tilastollisen analyysin perusteella radiologien keskinäinen yksimielisyys kariesvaurioista oli varsin korkea; sen sijaan kun molempien spesialistien havaintoja verrattiin yleishammaslääkäreihin yhtenä ryhmänä, yksimielisyys oli kohtalainen tai heikko.

Tutkijat toteavat, että kariesdiagnostiikka ei tunnetusti ole helppoa. Heidän mukaansa jo aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että röntgenologisessa kariesdiagnostiikassa ilmenee hammaslääkärien välillä paljon vaihtelua, ja tästä syystä lisäkoulutus, diagnostisten kriteerien tarkentaminen ja menetelmien sekä olosuhteiden huolellisempi kalibrointi olisivat tarpeen. He tähdentävät myös, että PTG:n tukena tulee aina käyttää bitewing-kuvausta, koska PTG:n tarkkuus ei välttämättä ole riittävä.

Tässä tutkimuksessa ei selvitetty, oliko radiologisista lausunnoista ”puuttuvat” kariesleesiot havaittu kliinisessä tutkimuksessa tai oliko niitä mahdollisesti hoidettu. Tutkijat peräänkuuluttavatkin uusia tutkimuksia, joissa otettaisiin huomioon sekä kliininen että radiologinen diagnoosi. Näissä myös esim. kuvien tarkasteluolosuhteiden, kuten valaistuksen, tulisi olla standardoidut.

Lähde: Pakbaznejad Esmaeili E, Pakkala T, Haukka J, Siukosaari P. Low reproducibility between oral radiologists and general dentists with regards to radiographic diagnosis of caries. Acta Odontol Scand 2018. Julkaistu verkossa 12.4.2018.