Tiedeuutiset

Apollonia / Tiedeuutiset / Purentaelintaso – pelkät hampaat eivät riitä

Purentaelintaso – pelkät hampaat eivät riitä

Lukuisissa tutkimuksissa on todettu 20 hampaan riittäväntoiminnallisen purennan ylläpitämiseen. Mutta yhä enemmän esteettiset tekijät, potilaan tyytyväisyys, psykososiaaliset tekijät, fonetiikka ja makuaisti ovat tärkeässä asemassa. Professori Timo Närhi valaisi purentaelintason eri aspekteja.

Riittävän purentavoiman ja -tehonsäilyttämiseksi tarvitaan vähintään neljä okklusaalista yksikköä. Etualueella pitää myös olla kontakteja, pelkät premolaarikontaktit yksinään eivät riitä. Hammaspuutosten ei ole havaittu olevan suorassa yhteydessä purentatoimintahäiriöiden kanssa. Purentatoiminnan kannalta riittävät 10 hammasparia tarjoavat hyvän tuen myös leukanivelille. Tutkimusten mukaan lyhentynyt hammaskaari ei aiheuta TMD-oireita eikä purentafysiologisia ongelmia yhtään niin paljon kuin on ajateltu. Hampaidenpuuttuminen ei lisää hampaidenkulumista, kun purenta on hyvin tukeutunut premolaarien varaan.

Tutkimuksissa on osoitettu lyhentyneenhammaskaaren täydentämisen kiinteällä proteettisella ratkaisulla parantavanelämänlaatua. Irrotettava osaproteesi on osalla potilaista parantanut elämänlaatua, kun toisille irrotettava proteesi ei ole tuonut lisäarvoa. Kokemuksen mukaan asymmetristä hammaskaarta täydennettäessä irrotettava osaproteesi jää ensimmäisenä potilaalta käyttämättä. Näille potilaille implanttihoito on elämänlaadullisesti ja toiminnallisesti erittäin hyvävaihtoehto, kun muutaman hampaan lisäämisellä saadaan hyvä vastapurenta.

Kokemukset hampaiden menettämisestä ovat hyvin yksilöllisiä. Osa ei koemenetetyn hampaan korvaamista tarpeellisena, koska subjektiivisia oireita hampaiden korvaamiseen ei ole. Lähes kaikissa oral health quality of life -tutkimuksissa estetiikka ja ulkonäkötekijät ovat suurin syy, miksi potilaat hakeutuvat proteettiseen hoitoon. Intaktien etuhampaidensäilytystä pidetään tärkeänä ja sosiaalisten paineiden takia premolaarit koetaan molaareita tärkeämmäksi.

Purentatehon heikentyessä riskialiravitsemukseen kasvaa. Mutta hyväpurentateho ei takaa terveellistä ruokavaliota. Vaikka hampaita menetetään, dieettitottumukset eivät muutu. Toisaalta, jos purentatehoa parannetaan, ei dieetti muutu ellei siihen kiinnitetä erityistä huomiota.

Mikä on riittävä purentaelintaso? Päätökset tehdään aina yksilöllisesti huomioiden potilaan ikä, purentaolosuhteet ja toiveet. Tutkimusten valossa näyttäisi siltä, että lyhentynyt hammaskaari on hyvävaihtoehto potilaalle, kun hänellä on 10 toimivaa hammasparia keskenään hyvässä okkluusossa premolaarialueella. Asymmetrisissä tilanteissa puuttuvat hampaat joudutaan usein korvaamaan. Tällöin implanttikiinnitteinen osaproteesi on järkevin vaihtoehto, jos muut edellytykset ovat olemassa. Pitää muistaa, että irrotettavienosaproteesien käyttö pitää tarkkaan harkita, koska käyttö 6-kertaistaa kariesriskin. Irrotettava osaproteesi on hyvä tilanteissa, jossa on vähäinen jäännöshampaistoja laajempia kudospuutoksia, joita proteesilla korvataan menetettyjen hampaidenlisäksi.

Kati Kyyrö, Apollonia

Lähde: Professori Timo Närhen luento ”Purentaelintaso – mikä riittää?” Apollonia Symposiumissa 12.3.2011.