Suomalaisessa katsausartikkelissa tarkasteltiin isännän vasteeseen ja bakteerien kasvuympäristöön liittyvien tekijöiden merkitystä parodontiittia aiheuttavan biofilmin muodostumiselle ja bakteerien virulenssille.
Parodontiitissa immuunivaste aiheuttaa bakteerien subgingivaalisen kasvuympäristön lämmönnousun. Lämmönnousun tarkoituksena on tappaa bakteerit, mutta todellisuudessa se lähinnä heikentää niiden virulenssitekijöitä. Syventyneessä ientaskussa pH on tyypillisesti emäksinen, sillä patogeeneilla on kyky nostaa sitä. Korkealla pH:lla näyttää olevan suuri merkitys biofilmin kasvulle ja muuttumiselle patogeenisempään suuntaan. Immuunivasteesta bakteereille aiheutuvan oksidatiivisen stressin ja inflammatorisen sytokiini IL-1·:n lisääntyminen taas johtaa bakteerien aineenvaihdunnan heikkenemiseen, mutta samalla se myös voimistaa monien bakteerien virulenssitekijöitä ja biofilmin muodostumista. Mm. lisääntyneen verenvuodon myötä tulehdusalueelle päätyvä sitoutumaton rauta puolestaan edistää bakteereja suojaavan solunulkoisen polymeerimatriksin muodostumista.
Yleisesti ottaen vaikuttaakin siltä, että paikalliset, isännän vasteeseen ja kasvuympäristöön liittyvät tulehdusmuutokset suosivat parodontopatogeenisen biofilmin muodostumista ja tarjoavat bakteereille suojaa.
Laura Kimari, Hammaslääkärilehti 12/2013
Lähde: Pöllänen MT, Paino A, Ihalin R. Environmental Stimuli Shape Biofilm Formation and the Virulence of Periodontal Pathogens. Int J Mol Sci 2013; 14(8): 17221-37. doi: 10.3390/ijms140817221.