Tieto taidoksi - suun terveydeksi

Tiedeuutiset

Peri-implantiitti voi olla aikapommi

Implanttien suosio puuttuvien hampaiden korvaamisessa lisääntyy nopeasti ja niiden lukumäärän ennustetaan kasvavan noin 16–17 %:n vuosivauhdilla. Kiinnityskudossairaudet implanttien ympärillä ovat kuitenkin ongelma, jonka vuoksi yli 11 % potilaista menettää implanttinsa.

Pahanhajuisen hengityksen alkuperän selvittämiseen on niksejä

Pahanhajuisen hengityksen, halitoosin, syy on jopa yli 80-prosenttisesti suuontelossa. Siitä huolimatta on muistettava, että halitoosi voi olla merkki myös muusta sairaudesta. Hajun lähteen erottamiseen tavallisella vastaanotolla on mahdollisuuksia, kunhan potilaan ja lääkärin luonto riittää puhalteluun ja haisteluun.

Totuudenmukainen sana on vapaa myös ammattilehdissä

Lainsäädäntö antaa vastuulliselle toimittajalla vahvan riippumattoman roolin ja sananvapauden sekä vastuun sisällöstä. Tiedejournalismin pyrkimys totuudenmukaiseen sisältöön vaatii myös toimittajalta asiantuntemusta.

Lasten kaltoinkohtelu jää usein ilmoittamatta

Maailman terveysjärjestö (WHO) määrittelee lapsen kaltoinkohtelun seuraavasti: "Lapsen kaltoinkohtelu käsittää kaiken sellaisen fyysisen ja psyykkisen pahoinpitelyn muodot, seksuaalisen hyväksikäytön, laiminlyönnin taikka kaupallisen tai muun riiston, josta seuraa todellista tai mahdollista vaaraa lapsen terveydelle, elämälle, kehitykselle tai ihmisarvolle suhteessa, jossa on kyse vastuusta, luottamuksesta tai vallasta."

Ihmisen toispuoleisuus vaikuttaa hampaiden kulumiin

Kuluvatko oikeakätisten, -silmäisten ja -jalkaisten hampaat useammin oikealta puolelta? Oulun yliopistossa tutkittiin maitohampaiden fasettikulumia suhteessa lasten lateraalisuuteen ja havaittiin yleisen toispuoleisuuden näkyvän jonkin verran maitohampaiden kulumissa. Eroja löytyi rotujen ja sukupuolten välillä.

Amoksisilliini-antibiootti voi vahingoittaa kehittyvää hammasta

Lapsilla yleisesti käytetty antibiootti, amoksisilliini, voi aiheuttaa kehittyvien poski- ja etuhampaiden hypomineralisaatiota (Molar Incisor Hypomineralization, MIH). Alle yksivuotiaana saadut amoksisilliinikuurit lisäsivät merkitsevästi kiillevaurioita.

Hyvinvointivaltiojärjestelmien erot näkyvät suunterveydessä

Kansainvälisen vertailututkimuksen mukaan erilaiset hyvinvointivaltiojärjestelmät vaikuttavat myös suunterveyteen. Hyvä suunterveys ja elämänlaatu toteutuvat parhaiten valtioissa, jossa hyvinvointivaltion etuja jaetaan kaikille kattavasti.

Potilaan kipukertomusta pitää uskoa

Kudosvaurion seurauksena syntyvä akuutti kipu häviää useimmiten alkuperäisen vaurion parannuttua, mutta kahdelle prosentille leikkauspotilasta jää merkittävä krooninen kipu, joka voi johtaa työkyvyttömyyteen. Kroonista kipua kannattaa siis ehkäistä.