Unen puute ja nukkumiseen liittyvät ongelmat heijastuvat nopeasti mielialaan, vireystilaan ja kognitiiviseen toimintakykyyn. Yksi yleisimmistä uniongelmista niin aikuisilla kuin lapsillakin ovat unenaikaiset hengityshäiriöt (sleep disordered breathing, SDB). Lievimmillään SDB ilmenee säännöllisenä kuorsauksena ja vaikeimmillaan vakavana obstruktiivisena uniapneana, johon liittyy suuri määrä hengityskatkoksia ja veren happipitoisuuden lasku.
Unenaikaiset hengityshäiriöt ovat lääkärien ja hammaslääkärien yhteistä työkenttää.
– Hammaslääkäri ei diagnosoi SDB:a, mutta hänellä on tärkeä rooli unenaikaisen hengityshäiriön oireiden ja purennallisten riskipiirteiden tunnistamisessa, sanoo HLT, EHL Tiina Ikävalko.
– Jos epäilet potilaalla unenaikaista hengityshäiriötä, on tärkeää ohjata hänet lääkärille tutkimuksia varten.
Erityisen ratkaiseva on hammaslääkärin rooli SDB:n ennaltaehkäisyssä: lapselle kasvun aikana tehdyllä oikomishoidolla ehkäistään ahtaista ylähengitysteistä johtuvan uniapneataudin kehittymistä aikuisena.
Usein vaikeista SDB-oireista, mahdollisesti obsruktiivisesta uniapneasta, kärsivän lapsipotilaan tunnistaa päällepäin ylivilkkaudesta, suuhengityksestä ja kasvoprofiilin kuperuudesta. Hengityshäiriöille altistavat myös suuret risakudokset sekä ylipaino.
Lapsi oppii hengittämään suun kautta yleensä siksi, että nenähengityksen tiellä on este.
– Suuhengitys saattaa myös vaikuttaa epäsuotuisasti leukojen kasvuun, Ikävalko sanoo.
– Suun kautta hengittävä lapsi ja hänen huoltajansa yleensä osaavat heti vastata myöntävästi, jos heiltä kysyy, onko lapsi suuhengittäjä.
– SDB-potilaan oikomishoidossa kriittinen kysymys on tietysti se, pystymmekö luomaan lisää tilaa ylähengitysteihin.
Purennan piirteistä SDB-potilaille ovat tyypillisiä sivustojen ristipurenta, hampaiston ahtaus, lyhyt alahammaskaari sekä suurentunut horisontaalinen ylipurenta ja pienentynyt vertikaalinen ylipurenta. Tavallisia luustollisia piirteitä ovat takana sijaitseva alaleuka, kasvojen avautuva kasvumalli, jyrkkä alaleuan taso ja kasvoprofiilin kuperuus.
– On osoittautunut, että hyvinkin monella tavoin normaalista poikkeavat kasvoprofiilit ja kasvumallit voivat aiheuttaa ahtautta ylähengitysteissä ja siten johtaa hengityshäiriöihin.
Ikävalko on ollut alusta asti mukana tekemässä Itä-Suomen yliopistossa vuonna 2007 alkanutta Lasten liikunta ja ravitsemus -seurantatutkimusta. Tämän tutkimuksen aineistossa todettiin, että unenaikaisista hengityshäiriöistä kärsiville lapsille on tehty purennallisista syistä merkitsevästi enemmän oikomishoitoa kuin muille lapsille.
– SDB-potilaan oikomishoidossa kriittinen kysymys on tietysti se, pystymmekö luomaan lisää tilaa ylähengitysteihin. On jonkin verran näyttöä siitä, että tilanteko onnistuu leveyssuunnassa ainakin RME:n ja QH:n avulla ja syvyyssuunnassa aktivaattorin ja Twin blockin avulla.
Vaikka on yksittäistapauksessa hyvin epävarmaa, ehkäistäänkö lapsuusajan oikomishoidolla myöhemmin kehittyvä uniapnea, yrittäminen kannattaa varmasti. Aikuisilla uniapneatauti on kautta maailman vakava ja kallis kansanterveysongelma; jonkintasoisesta obstruktiivisesta uniapneasta kärsii ehkä jopa reilu puolet yli 40-vuotiaista. Valkoihoisista lapsista uniapneaa arvioidaan olevan muutamalla prosentilla, ja on näyttöä siitä, että tauti on yhteydessä käytösongelmiin ja heikkoon koulumenestykseen.
Uniapnean todellisen esiintyvyyden arvioiminen on kuitenkin vaikeaa, sillä taudin ja sen vakavuusasteen pystyy varmistamaan vain sairaalassa tehdyllä unipolygrafialla, joka on kallis tutkimus.
Perinteisin hoito aikuisen uniapneatautiin on ylipainehengityshoito (CPAP) ja lievemmissä tapauksissa uniapneakisko. Lapsilla turvaudutaan ensimmäisenä yleensä nielu- ja/tai kitarisojen poistoon. Ylipainoisen potilaan tapauksessa painon pudottaminen yleensä auttaa iästä riippumatta.
Laura Kimari, Hammaslääkärilehti 14/17
Lähde: HLT, EHL Tiina Ikävalkon luento Oikomishoidon keinot SDB:n hoidossa Hammaslääkäripäivien prekurssilla 22.11.2017.
