TMD-potilaita on tärkeä motivoida omahoitoon. Ruotsalaistutkija Erik Lindfors kannustaa myös käyttämään myönteistä ja sallivaa kieltä. (Kuva: Anna Autio)
Omahoito on purentaelinvaivojen (TMD) tärkein hoitokeino – se on sekä kustannustehokasta että vaikuttavaa hoitoa. Omahoito antaa potilaalle työkaluja hallita oireita itse ja voimaannuttaa potilasta. Purentafysiologiselle omahoidolle ei ole kuitenkaan kultaista standardia, eivätkä tutkijat ole vielä löytäneet vastausta siihen, mikä omahoidon muoto olisi tehokkain. Ruotsalainen TMD-tutkija Erik Lindfors muistutti liikeharjoitteiden vaikuttavuudesta Hammaslääkäripäivillä.
Tiedetään, että vähäinen itsetehokkuus eli usko kykyihin selviytyä erilaisista tilanteista sekä kivun katastrofointi johtavat huonompaan hoitovasteeseen TMD-potilailla. Omahoitoon yhdistyykin vahvasti potilaan informointi, omahoidon ohjeistus ja motivointi. Tutkijat ovat esimerkiksi osoittaneet, että TMD-potilaiden kivun lievityksessä informointi ja omahoito ovat tehokkaampia kuin pelkkä kiskohoito ilman informointia.
Hoidossa on yleensä mukana elementtejä kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta, ja merkittävässä roolissa on esimerkiksi pelkojen vähentäminen.
– Tutkimuksessamme havaittiin, että jopa 49 % TMD-lihaskivusta kärsivistä potilaista ajatteli, että heidän kipunsa oli merkki jostain vakavammasta sairaudesta, kuten syövästä. Informointi on siis todella tärkeää, totesi Lindfors.
Harjoitteilla hyviä tuloksia
Fyysisten harjoitusten merkitys kivunhoidossa tunnetaan laajasti. Useat tutkimukset osoittavat, että harjoitteet voivat vähentää kivun tuntemusta, kroonisen kivun voimakkuutta, päänsäryn esiintymistiheyttä ja voimakkuutta sekä masennus- ja ahdistusoireita. Leuan liikeharjoitteiden avulla voidaan tutkitusti vähentää lihaskipua, vahvistaa lihaksia, rentouttaa sekä lisätä liikkuvuutta ja leuan aukeamiskapasiteettia. Tutkijat ovat myös todenneet, että liikeharjoitteiden vaikutus oli selkeästi suurempi kuin esimerkiksi itsehoitolääkkeiden.
– Tutkimuksemme mukaan harjoitukset vähensivät tilastollisesti merkitsevästi TMD-lihaskipupotilaiden kivun voimakkuutta, päänsärkyä ja kipulääkkeiden kulutusta verrattuna ryhmään, joka ei tehnyt harjoituksia, kertoo Lindfors.
Harjoitteet perustuvat usein yhden lihaksen rentouttamiseen ja toisen harjoitteluun sekä venytysharjoituksiin. Annettuja liikeharjoitesarjoja toistetaan pienellä vastuksella muutamia kertoja päivässä. Lindfors muistuttaa, että hoidon tavoitteet ja tehtävät on tärkeä pilkkoa pieniin osiin. Ruotsalaistutkimusryhmän tutkimukset osoittivat, että mahdollisuus vaikuttaa oireisiin itse oli tärkeää potilailla ja harjoitusten yhdistäminen vakiintuneeseen arkirutiiniin helpotti sitoutumista.
Lindfors korostaa, että liikeharjoitteet ovat kustannustehokasta hoitoa. TMD-potilaita tulisi kannustaa harjoitusten tekemiseen, vaikka sitouttaminen harjoituksiin koetaan välillä haasteelliseksi. Potilaita voidaan sitouttaa hoitoon motivoivan haastattelun keinoin.
– Tutkimuksissa ja kliinisessä työssä on havaittu, että potilasta motivoi parhaiten, jos harjoitteella on selkeä yhteys johonkin potilaalle tärkeään asiaan, kuten mahdollisuuteen syödä kivutta. Potilaan on myös tunnettava, että muutos on mahdollista saavuttaa. Tärkeä on myös nostaa potilaan vahvuuksia esille ja aloittaa harjoitteet oikealta tasolta ja realistisilla tavoitteilla.
Annika Nissinen, Hammaslääkärilehti 12/2024
