Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan tähystyksellä voidaan saavuttaa hyviä tuloksia niin sylkikivien, tiehyt-ahtaumien kuin kroonisen sylkirauhastulehduksenkin hoidossa.

Usein toistuvan sylkirauhasen turvottelun taustalla on sylkitiehyeen tukos. Jos sylkirauhasen turvotus ei häviä seurannassa, uusii toistuvasti tai potilaalla on kroonisen tulehduksen merkkejä, potilas on syytä ohjata jatkotutkimuksiin ja -hoitoon. Viimeisen parin vuosikymmenen aikana sylkikivitaudin ja kroonisen sylkirauhastulehduksen hoito on muuttunut vähemmän invasiiviseksi.

Tähystysinstrumentit ovat kehittyneet, mikä on mahdollistanut tiehyttukosten hoidon ja parantanut hyvänlaatuisten sylkirauhasvaivojen diagnostiikkaa sekä hoidon suunnittelua.

LL Johanna Jokela tutki väitöstutkimuksessaan sylkirauhasten tähystyshoidon tuloksia ja niihin liittyviä komplikaatioita. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin mm. potilaiden suhtautumista hoitoon sekä hoidon kustannuksia ja vaikutuksia potilaiden elämänlaatuun.
Tutkimuksessa analysoitiin ensin kaikkien vuosina 2011–2013 Helsingin yliopistollisessa sairaalassa korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikalla sylkirauhasen tähystyksessä olleiden potilaiden (n = 228) sairauskertomustiedot.

Tutkimusaihetta syvennettiin useassa osatutkimuksessa. Kaikkiaan 89 potilasta, joille tehtiin sylkirauhasen tähystys paikallispuudutuksessa tai kevyessä sedaatiossa, täytti kyselykaavakkeen, jossa arvioitiin toimenpiteen aiheuttamaa kipua ja epämukavuutta.

Yhteensä 49 kroonisesta toistuvasta korvasylkirauhastulehduksesta kärsivää potilasta satunnaistettiin puolestaan kahteen tutkimusryhmään: toiset saivat tähystyksen yhteydessä tiehyeen sisäisesti annosteltua keittosuolaliuosta ja toiset 125 mg hydrokortisonia (1:1). Yhdessä osatutkimuksessa keskityttiin etenkin epäonnistuneisiin toimenpiteisiin ja komplikaatioihin, ja mukana oli 118 potilasta, joille tehtiin yhteensä 140 sylkirauhasen tähystystä tutkimusaikana (10/2015–12/2016). Yksi osatyö (1/2014–5/2016, n = 260) keskittyi potilaiden hoitokustannuksiin vuosi ennen tähystystä ja vuosi tähystyksen jälkeen. Lisäksi nämä potilaat vastasivat 15D-elämänlaatukyselyyn ennen toimenpidettä sekä 3 ja 12 kuukauden kuluttua toimenpiteestä.
Sylkikivet saatiin poistettua onnistuneesti suurimmalta osalta potilaista (77–84 %), mutta operaatio vaati yleensä tiehyeen avaamista.

Pienellä osalla potilaista, joilla kivi oli liikkuva ja alle 5 mm halkaisijaltaan, pärjättiin pelkästään tähystimen ja kori-instrumentin avulla. Kun sylkikivi poistettiin tai ahtauma avattiin, oireet vähenivät tai parantuivat valtaosalla potilaista hyvin. Myös kroonisen sylkirauhastulehduksen oireet lievittyivät usein ainakin väliaikaisesti sylkirauhasen tähystyksen myötä. Oireet kuitenkin uusivat lähes 40 prosentilla potilaista, joilla oli tiehyessä tulehdusmuutoksia. Tutkimuksen mukaan tähystyksen yhteydessä annostellusta kortisonista ei ollut lisäapua krooniseen tulehdukseen.

Tutkimuksen mukaan potilaat sietivät sylkirauhasen tähystystä varsin hyvin sekä paikallispuudutuksessa että kevyessä sedaatiossa tehtynä. Tutkimuksessa havaitut komplikaatiot liittyivät yleensä tähystykseen, jossa tehtiin samalla hoitotoimenpide. Komplikaatioista yleisin oli postoperatiivinen tulehdus, joka lisäsi potilaskäyntejä ja hoidontarvetta. Sylkikivipotilailla hoitokustannukset olivat suuremmat verrattuna muihin potilaisiin, mutta hoito näytti parantavan heidän elämänlaatuaan toimenpiteen jälkeen.

Lähde: Jokela, Johanna. Sialendoscopy in the treatment of salivary gland diseases. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto; 2019.