Melvin L. Moss toi tiedemaailmalle 1960-luvulla uuden oivaltavan funktionaalisen matriisin hypoteesin kraniofasiaalisesta kasvusta. Mossin tutkimuksia siteerataan yhä tänä päivänä.
Moss aloitti 1950-luvulla tutkimuksensa, joiden tarkoituksena oli selvittää, kuinka leuka ja kasvojen luut kasvavat ja kehittyvät. Tutkimustensa pohjalta hän julkaisi 1962 funktionaalisen matriisin hypoteesin (Functional Matrix Hypothesis) pään ja kaulan alueen luuston kehityksestä. Perustana uudelle ajattelulle toimivat muun muassa tutkimustieto hermoston toiminnasta sekä teoriat luiden saumojen, nenän ja nielun kasvusta. Uusia malli kuvasi edeltäjiään (esim. Sutural Theory ja Nasal Septum Theory) paremmin kasvun säätelyä ja nosti esille funktioiden roolin. Mossin hypoteesi oli aikoinaan merkittävä paradigman muutos: painopiste siirtyi perityistä tekijöistä epigeneettisiin vaikutuksiin ja mahdollisuuteen muokata kasvua. Mossin hypoteesi herätti runsaasti keskustelua ja kritiikkiäkin tiedemaailmassa, mutta sai myös paljon kiitosta.
Hypoteesin keskeinen sisältö on ajatus, etteivät luut ja rustot ohjaa omaa kasvuaan, vaan kasvu tapahtuu kahdensuuntaisena reaktiona ympäröivään funktionaaliseen matriisiin. Pään ja kaulan alueen jokaista toimintoa suorittaa funktionaalisesta matriisista ja skeletaalisesta yksiköstä (mikro- ja makroskeletaalinen) koostuva funktionaalinen yksikkö. Funktionaalinen matriisi ohjaa luuston kehittymistä ja luustollinen yksikkö antaa biomekaanista tukea funktionaaliselle matriisille. Funktionalinen matriisi kostuu soluista, pehmytkudoksesta, rauhasista ja hermoista sekä päänalueen eri onteloista. Nämä yhdessä ohjaavat, millaiseksi niihin kiinnittyvä tai niitä ympäröivä luusto kehittyy. Kasvun säätelyyn vaikuttavat sisäiset geneettiset tekijät, epigeneettiset tekijät ja ympäristötekijät. Teorian mukaan tilan muotoutumisen prosessi peritään, mutta ei tilan muotoa.
Mossin hypoteesissa pään alueen kasvua ohjaa kaksi funktionaalista matriisia. Periosteal matrix tarkoittaa vuoropuhelua ympäröivien kudosten, kuten lihasten, verisuonten ja hermojen kanssa. Capsular matrix puolestaan kuvaa laajempaa systeemiä ohjaavaa toimintaa; pään ja kaulan alueella muun muassa aivojen ja onteloiden vaikutusta kasvuun. Kritiikkiä on esitetty etenkin jälkimmäistä matriisia kohtaan ja ongelmana on ollut kysymys, kuinka tilaa voidaan kasvattaa. Hypoteesi ei myöskään selvittänyt, miten funktionaalisten matriisien tieto välittyy kudoksiin, ja tätä myös arvosteltiin.
Hypoteesilla on ollut myös merkitystä käytännön kliiniseen työhön. Funktionaalisilla oikomiskojeilla ajatellaan voitavan ohjata ylä- ja alaleuan kasvua potilailla, joilla on luustollinen purentavirhe. Pyrkimyksenä on toimivan purennan saavuttaminen ja myös ulkonäön parantaminen. Kasvun funktionaalinen ohjaus ja siihen vaikuttavien tekijöiden ymmärtäminen ovat yhä tutkijoiden ja oikojien haasteena.
Annika Nissinen, Hammaslääkärilehti 5/2013
Lähde: Prof. David S. Carlsonin, Texas A&M University, luento Revisiting the Functional Matrix Hypothesis Apollonia Symposiumissa 1.3.2013.
