Implanttihoitoa harkittaessa tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota pitkäaikaisennusteeseen vaikuttaviin tekijöihin – erityisesti parodontiittiin, tupakointiin ja diabetekseen. Hoitosuunnitelman keskiössä pitää olla protetiikka, jolloin rakenteista saadaan toimivia, helposti puhdistettavia ja riittävän esteettisiä, sanoo EHL Petri Hippi.
Ennen kuin hampaan ehkäisevästä korvaamisesta implanttituetulla rakenteella päätetään, kannattaa miettiä, onko implanttihoito juuri tälle potilaalle paras ratkaisu. Myös perinteisen protetiikan ja endodontian mahdollisuudet on syytä arvioida.
Ennusteeltaan implanttihoito, perinteinen kiinteä protetiikkaa ja endodontia ovat yhtä hyviä vaihtoehtoja. "Implanttihoitojen seurantatutkimusten survival-luvut eivät ota kantaa peri-implanttikudosten terveydentilaan. Ne kertovat vain sen, että implantti on tutkimushetkellä paikallaan suussa." Varsinkin jos potilaalla on parodontiitti, myöhäisten biologisten kompilkaatioiden – perimukosiitin ja peri-implantiitin – riski kasvaa. Peri-implantiitti ja parodontiitti ovat samankaltaisia sairauksia niin etiologian, patogeneesin, diagnoosin kuin hoidon suhteen. Perimukosiitti on lievempi peri-implanttikudoksen tulehdus, jossa luutuhoa ei ole tapahtunut.
Luonnonhammasta ympäröivän parodontiumin ja peri-implanttikudosten rakenteellisten erojen takia infektio etenee implanttien ympärillä nopeammin.
Nykykäsityksen mukaan peri-implantiitin syntyyn vaikuttaa olennaisesti bakteerien lisäksi myös elimistön immunoinflammatorinen vaste. "Tupakointi ja diabetes heikentävät puolustusvastetta monin tavoin ja ovat siksi implantoinnin kannalta ongelmallisia. Jos potilaalla on päällekkäisiä riskitekijöitä, peri-implanttisairauden todennäköisyys näyttää kertautuvan."
Parodontiitti on tärkeää hoitaa ennen implantointia, sillä mikäli suussa on runsaasti parodontiittipatogeenejä, ne kolonisoivat peri-implanttitaskut nopeasti synnyttäen edellytykset sairauden kehittymiseen.
Valtaosa implanteista laitetaan Suomessa 50–69-vuotiaille. Terveys 2000-tutkimuksen mukaan paron esiintyvyys tässä ikäluokassa on 60–70 %.
Parodontiumin ja peri-implanttitaskujen tutkimismenetelmät ovat kaikille hammaslääkäreille tutut. "Kudosten silmämääräinen arviointi, taskumittaus, vuotoherkkyyden määrittäminen ja röntgenologinen tutkimus. Myös implanttihampaiden purenta pitää tarkistaa, sillä niiltä puuttuu luonnonhampaan parodontaaliligamentin iskunvaimennus."
Implantoidun suun ylläpitohoito on perusluonteeltaan biofilmin hallintaa. Avainasemassa on potilaan suorittama kotihoito. "Kotihoidon tasoa ja hoitomyöntyvyyttä on syytä arvioida jo vaativia toimenpiteitä suunniteltaessa. Joskus rakenteiden hoidon tarve tulee potilaalle yllätyksenä. Hoitotiimin vastuulla onkin kädestä pitäen opettaa, millaisin välinein ja tekniikoin omahoito toteutetaan." Tärkeää on myös ammattilaisen tekemä ylläpitohoito, joka tukee ja täydentää kotihoitoa. Säännöllisin mekaanisin ja/tai kemiallisin puhdistuksin hampaiston ja peri-implanttitaskujen bakteerimäärä pyritään pitämään niin pienenä, ettei sairautta pääse syntymään tai olemassa oleva sairaus pysyy hallinnassa. Implantteja ei siis hoideta erillisinä yksikköinä. "Vastaanotolla tehtävään puhdistukseen voi suositella nykyaikaista ultraäänilaitetta, jos käytettävissä on implanttien puhdistukseen tarkoitetut kärjet. Myös subgingivaaliseen puhdistukseen suunniteltu ilma-abraasiolaite on tutkimusten mukaan tehokas. Puhdistuksen voi kuitenkin tehdä myös esimerkiksi titaanisilla käsi-instrumenteilla."
Laura Kimari, Hammaslääkärilehti 10/2012
Lähde: EHL Petri Hipin luento ”Katsaus implanttipotilaan ylläpitohoitoon” TKHLY:n kesäluentopäivillä 13.6.2012.
