Yksi leikkaus riittää harvoin huuli- ja suulakihalkioiden hoidossa. Tuoreen väitöskirjan mukaan korjausleikkausten tarvetta ilmenee kaikkien eri primäärikirurgian menetelmien jälkeen, eikä mikään käytetyistä leikkaustekniikoista osoittautunut selkeästi toistaan paremmaksi.
Huuli- ja suulakihalkiot ovat kasvojen alueen yleisimpiä synnynnäisiä rakennepoikkeamia. Suomessa hoitoon hakeutuu vuosittain noin 100–120 uutta halkiopotilasta. Suurin osa näistä on suulakihalkiopotilaita.
Retrospektiivisen tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella korjausleikkausten tarvetta sekä vertailla huuli- ja suulakihalkioiden leikkaushoitojen pitkäaikaistuloksia Suomessa viime vuosikymmenien aikana. Tutkimus keskittyi puheenparannusleikkauksiin ja leikkauksesta mahdollisesti jäävien jäännösaukkojen korjaustarpeeseen. Tutkimusaineisto koostui 872 potilaan tiedoista, jotka oli kerätty HUSin Huuli- ja suulakihalkiokeskuksen potilasarkistosta.
Huuli- ja suulakihalkioiden hoidossa tavoitellaan pitkäaikaisia tuloksia puheen, purennan, kuulon, ulkonäön ja leuan kasvun optimoimiseksi.
– Jos hoitotulos ei ole hyvä, se saattaa aiheuttaa lapselle sosiaalista haittaa, muistuttaa väitöskirjatutkija, plastiikkakirurgiaan erikoistuva lääkäri Charlotta Gustafsson-Silén Helsingin yliopiston tiedotteessa.
Vaikka halkiopotilaiden hoito on kehittynyt jatkuvasti, leikkaushoito on maailmanlaajuisesti halkiokeskuksissakin hyvin vaihtelevaa. Vieläkään ei tiedetä tarkasti, millä leikkausmenetelmällä ja missä ikävaiheessa lapselle saataisiin parhaat puheen ja kasvun edellytykset ja pienimmillä haittavaikutusten riskeillä.
– Hyvällä primaarikirurgialla voidaan minimoida hoidon myöhempiä haittoja ja vähentää korjausleikkauksen tarvetta. Hoitorasituksen minimointi on nykyaikaisen halkiohoidon tärkeimpiä tavoitteita. Se on myös yhteiskunnalle taloudellisinta, toteaa Gustafsson-Silén.
Usein halkiolapsen kasvaessa tarvitaan kuitenkin korjausleikkauksia. Yksi keskeisimmistä syistä suulaen korjausleikkauksessa on puheen parantaminen. Korjausleikkauksen tarvetta aiheuttaa puheen epäselvyys ja velofaryngeaalinen insuffisienssi (VPI) eli suulaen ja nielun yhteistoiminnan häiriö. Pienileukaisuutena ilmenevä Robinin sekvenssi aiheuttaa jonkin verran enemmän tarvetta puheenparannusleikkaukselle kuin halkiot itsessään. Korjaavan kirurgian tarve on suurin, jos halkio on ollut laaja ja vaikea. Tutkimuksen mukaan puheenparannusleikkauksia tehtiin yli kolmannekselle ja jäännösaukkojen korjauksia noin viidennekselle potilaista.
Väitöstutkimuksen mukaan pitkäaikaiset erot suulaen eri sulkumenetelmien välillä olivat pieniä, eikä primäärikirurgiassa käytettyjen neljän yksivaiheisen tai kahden kaksivaiheisen leikkaustekniikan välillä ollut merkittäviä eroja. Gustafsson-Silén arvioikin, että keskittyminen tuttuun leikkaustekniikkaan voi olla kannattavampaa kuin vaihtaminen uusiin opettelua vaativiin tyyleihin, sillä menetelmän vaihto ei välttämättä tuo suurta etua.
Annika Nissinen, Hammaslääkärilehti 2/2023
Lähteet:
Gustafsson-Silén, C. Surgical treatment and long-term outcomes of cleft lip and palate. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto; 2022.
Huuli- ja suulakihalkioiden hoidossa yksi leikkaus ei usein riitä, Helsingin yliopiston tiedote, 8.12.2022.
