Huonoin hetki pohtia akuutista, epämääräisestä hammaskivusta kärsivän potilaan hoitolinjoja on se, kun potilas istuu jo hoitotuolissa, toteaa Texasin yliopiston professori Ken Hargreaves.

Kun kivun voi olettaa olevan endodonttista alkuperää, sen tutkimisessa ja hoidossa on syytä muistaa asioiden oikea tärkeysjärjestys. Ensimmäinen ja tärkein asia on tarkka diagnoosi, jonka jälkeen tulee – tarvittaessa – hammaslääketieteellinen hoito. Vasta sitten on lääkityksen vuoro.

Jos kivun syytä ei löydy suusta tai esimerkiksi leukanivelalueelta, sen lähde saattaa olla muualla. Ei ole epätavallista, että kasvojen tiheästi hermottuneella alueella esiintyvä kipu heijastuu jostakin muualta kehosta.

– Tutkimusten mukaan sydänperäinen kipu heijastuu jopa 15–18 prosentissa tapauksista alaleukaan, Hargreaves muistuttaa.

Esimerkiksi sinuiitille ja päänsärylle taas on tyypillistä, että kipua ilmenee sekä sen lähdealueella että muun muassa hampaistossa.

On myös mahdollista, joskin huomattavasti harvinaisempaa, että muualla kehossa ilmenevän kivun lähteenä on hammas.

Kun kivun lähteestä ei ole varmuutta, paikallispuudutus voi auttaa paljastamaan, ovatko kivun ilmenemis- ja lähdealue samat. Jos kipu esiintyy puremalihaksissa, lihakset on syytä tutkia palpoimalla. Mikäli palpaatio lisää kipua, lähde on lihaksessa – jos ei, se on jossakin muualla.

Kivun diagnostiikassa on aina muistettava, että kipu voi olla myös neuropaattista alkuperää. Neuropaattisen kivun aiheuttaa hermovaurio, ei kudosvaurio. Neuropaattisen kivun ollessa kyseessä tuntoaisti toimii poikkeavasti, ja kipuaistimus on yleensä varsin erilainen kuin nosiseptiivisessa kivussa.

Potilaalta on syytä kysyä myös, mitä kipulääkkeitä hän on ottanut ennen vastaanotolle tuloa. Lääkkeet luonnollisesti muuntavat ja heikentävät kipuaistimusta, mikä asettaa diagnostiikalle omat haasteensa.

– Kun kipu on endodonttista alkuperää, sen hoidosta 80–90 % on käsityötä eli hammaslääketieteellistä hoitoa, Hargreaves painottaa.

Endodonttisen toimenpiteen jälkeisinä päivinä kipulääkettä kannattaa ottaa säännöllisesti, ja sen jälkeen tarvittaessa. Kudokset paranevat nopeasti, minkä seurauksena kipukin vaimenee jyrkästi.

Ei-steroidiset tulehduskipulääkkeet (NSAID-lääkkeet) ovat voimakas ase tulehdusperäistä kipua vastaan: ne tehoavat nosiseptiiviseen kipuun jopa paremmin kuin morfiini. NSAID-lääkkeillä on kuitenkin runsaasti hyvin tunnettuja sivuvaikutuksia. Tästä syystä näitä lääkkeitä on viisasta yhdistää parasetamoliin. Tehokas lääkeyhdistelmä on esim. 400 mg ibuprofeenia ja 325/500 mg parasetamolia 3–4 kertaa päivässä.

– Optimaalisinta olisi, jos tulehduskipulääkkeen voisi ottaa 1,5–2 tuntia ennen kivun alkamista, Hargreaves toteaa. – Silloin sen vaikutus on voimakkaimmillaan.

Määrättäessä parasetamolia pienille lapsille on syytä ottaa huomioon tuore tieteellinen näyttö: parasetamolin antaminen alle 1-vuotiaille näyttää lisäävän astman riskiä teini-iässä.

Vaikeassa tulehduskivussa NSAID-lääkkeiden rinnalla voidaan käyttää opioideja, mutta ne eivät ole kovin tehokkaita suhteessa vahvuuteensa ja sivuvaikutuksiinsa.

Kaikki hammaslääkärit tuntevat tilanteen, jossa alamolaarin puudutus tekee koko alaleuasta tunnottoman – lukuun ottamatta itse puudutettavaa molaaria. Tämä johtuu siitä, että alamolaarien soluissa on paikallispuudutteissa käytetylle tetrodoksiinille (TTX) resistenttejä natriumkanavia.
Alamolaaripotilaalle kannattaakin antaa suun kautta natriumia sisältävää ibuprofeenia ennen operaatiota. Myös bukkaalinen infiltraatiopuudutus artikaiinilla yleensä toimii.

– Kivun hoitoon ei koskaan tule käyttää antibiootteja, Hargreaves muistuttaa.

Laura Kimari, Hammaslääkärilehti 8/2017

Lähde: Dr., Prof. Ken Hargreavesin luento Succesful management of acute pain Finnendo Symposiumissa 11.–12.5.2017.