Hyvä kliinikko voi auttaa yhtä potilasta kerrallaan, mutta hyvä kouluttaja voi auttaa lukuisia potilaita yhdellä kertaa.
Näin kuvaa mikrobiologian EHL, suun mikrobiologian ja infektiosairauksien dosentti, kliininen johtaja Riina Richardson opetusfilosofiaansa. Lausahdus sopisi Apollonian Vuoden kouluttaja -palkinnon motoksi – niin hyvin se kuvastaa paitsi opettajien ja kouluttajien tärkeyttä hammaslääketieteelle, myös kouluttajia, jotka ovat vuosien varrella saaneet tämän tunnustuksen.
Vuoden kouluttaja -palkinto on Apollonian koulutustoimikunnan vuodesta 1987 saakka jakama, nykyisin joka toinen vuosi myönnettävä 3 000 euron arvoinen palkinto. Se annetaan tunnustuksena ansiokkaasta, pitkäaikaisesta kouluttajan työstä. Sen saajat ovat niitä opettajia ja kouluttajia, joilta lähes kaikki suomalaiset hammaslääkärit ovat vähintään yhdessä kohtaa ammatillista polkua saaneet oppia.
Richardsonille Vuoden kouluttaja -palkinto myönnettiin vuonna 2008. Hän on asunut Englannissa ja työskennellyt Manchesterin yliopistossa ja NHS:ssä (National Health Service) jo vuodesta 2009, mutta senkin jälkeen hän on kouluttanut lääketieteen ja hammaslääketieteen perustutkinto-opiskelijoita ja täydennyskouluttautujia Englannin lisäksi myös Suomessa. Apolloniassa hän luennoi viimeksi alkuvuonna, Hammaslääkäristä suulääkäriksi -kurssilla.
Täydennyskouluttaja tietomassan suodattajana
Richardson on tyypillinen elämäntyökouluttaja myös siinä suhteessa, että hänelle kliininen työ, tutkimus ja opetus edustavat selkeästi saman kokonaisuuden eri puolia.
– Nykyisin sekä tutkimus- että opetustyöni painottuvat sieni-infektioihin, ja toimin infektiosairauksien tiimissä mykologina, hän kertoo.
Meillä Richardson tunnettaneen parhaiten työstään hammasperäisiä äkillisiä infektioita ja mikrobilääkkeitä käsittelevän Käypä hoito -suositustyöryhmän vetäjänä. Häneltä on koulutustilaisuuksissa ja myös tämän lehden sivuilla kysytty aiemmin monta kertaa, miten käyttää antibiootteja oikein. Mutta kysytäänpä nyt, mikä hänen mielestään on täydennyskoulutuksen merkitys.
– Suodattaa valtavasta tietomassasta olennainen, hän vastaa empimättä.
Richardson pohtii, että kouluttaminen ei missään tapauksessa ole helppo laji.
– Jos siis tarkoituksena ei ole vain se, että minä tässä luennoin ja opetan, vaan nimenomaan se, että opiskelija oppii ja ymmärtää. Mutta miten mitata oppimista luotettavasti? Onko oppija oppinut hyvin ja opettaja hyvä, jos opiskelijalla on ollut kurssilla kivaa?
Ennen kysyttiin ”miten”, nyt kysytään ”miksi”
Richardson kertoo saaneensa välillä kitkerääkin palautetta siitä, että palaa pitämillään täydennyskoulutuskursseilla perusasioihin.
– Eri hammaslääkärisukupolvilla on kuitenkin hyvin erilaiset perustiedot ja -taidot.
Hänen mielestään hänen omina perustutkinto-opiskeluaikoinaan suomalainen hammaslääketieteen opetus vielä aliarvioi opiskelijaa: esimerkiksi mikrobilääkkeiden käytöstä annettiin konkreettisia soppaohjeita sen sijaan, että olisi opetettu periaatteita, joilla lääkkeet toimivat elimistössä.
– Tämä on onneksi muuttunut. Kun ennen kysyttiin ”mitä” tai ”miten”, nykyään keskeinen kysymys on ”miksi”. Sen myötä sekä opetuksen että oppijoiden tietotaso on parantunut.
Richardson on vastannut useiden opinto-ohjelmien ja kurssikokonaisuuksien suunnittelusta ja johtamisesta. Hän kertoo opettavansa enää hyvin vähän perinteiseen tapaan luennoimalla.
– Aika usein aloitan jopa perustutkinto-opiskelijoiden kanssa kurssin potilastapauksella, jota ratkotaan ryhmissä.
Pian kaksi ja puoli vuotta kestänyt korona-aika on myllännyt opetuksen ja täydennyskoulutuksen tavalla, josta ei enää ole täysin paluuta entiseen. Richardsonilla korona-aika ei ole vaikuttanut niinkään opetustyöhön kuin muuhun työelämään: hän toimi puolitoista vuotta Englannin läntisen alueen sairaanhoidon koronatoimista vastaavana johtajana.
– Sen jälkeen totesin, että nyt riitti. Vaikutus terveyteen oli välitön, hän hymähtää.
Laura Kimari, Hammaslääkärilehti 10/2022
Apollonia 130 vuotta -juttusarja kurkistaa seuran toimintaan seitsemän jutun kautta.
