Peri-implanttisairauksien hoito alkaa jo ennen implantin asentamista suuhun,
painottaa Karita Nylund. (Kuva: Anna Autio)
Ennaltaehkäisy vähentää peri-implanttisairauksien riskiä ja varhaisdiagnostiikka kudostuhoa, tiivisti HLT, EHL Karita Nylund Hammaslääkäripäivillä. Vaikka tutkimuksissa implantit ovat selviytyneet hyvin (96-prosenttisesti), tämä kertoo ensijaisesti siitä, että implantti on suussa seurantajakson jälkeen. Jopa 80 %:lla potilaista ja puolessa implanteista oli peri-implanttimukosiittia viiden vuoden seurannassa, peri-implantiittia oli noin joka viidennellä potilaalla.
Implanttisairauksien ennaltaehkäisy tulisi aloittaa jo ennen implantin asentamista suuhun. Potilaskohtaisia systeemisiä tai paikallisia riskitekijöitä minimoidaan varmistamalla esimerkiksi se, että potilaan diabetes on hyvässä hoitotasapainossa ja parodontiitti on hoidettu. Implantin asennuksen yhteydessä tehdään primaaripreventiota, jossa tarkistetaan rakenteiden hyvä puhdistettavuus, kudosten pysyminen terveinä ja oikea ylläpitohoitoväli.
Sekundaaripreventiolla tarkoitetaan peri-implanttimukosiitin hoitoa sekä sairauden uusiutumisen ja peri-implantiitin ehkäisyä.
– Kun implantin vieruskudoksissa todetaan verenvuotoa taskumittauksen yhteydessä, pyritään miettimään tulehduksen syy ja asetetaan diagnoosi. Tehdään plakin mekaaninen poisto, muotoillaan tarvittaessa proteettisia rakenteita ja tarkistetaan potilaan omahoito. Hoitovaste arvioidaan noin 2–3 kuukauden kuluttua. Mikäli tulehdus on saatu hallintaan, voidaan siirtyä ylläpitohoitoon. Suosittelen implanttipotilaille ylläpitohoitoa yleensä puolen vuoden välein, yksilölliset riskitekijät huomioiden.
Mekaaniseen puhdistukseen voidaan käyttää implanttikyrettejä, jauhepuhdistimia, ultraäänilaitteita ja pyöriviä harjoja. Myös laserista on jonkin verran hyvää tutkimusnäyttöä. Systemaattisen katsausartikkelin (Verket ym. 2023) mukaan verenvuoto väheni instrumentaatioiden myötä kaikilla instrumenteilla, eikä mitään mekaanista hoitoa voitu pitää toista parempana. Laitteiden yhdistelmät eivät tuoneet kliinistä lisähyötyä, eivätkä myöskään kemialliset tukihoidot. Laaja RCT-tutkimus myös osoitti, ettei systeemisiä antibiootteja tulisi käyttää peri-implanttimukosiitin hoidossa.
Säännöllisen ylläpitohoidon merkitys korostuu tutkimuksissa: ylläpitohoidossa käyneistä peri-implanttimukosiittipotilaista 18 % sairastui peri-implantiittiin viiden vuoden aikana, mutta jopa 44 % niistä, jotka eivät käyneet ylläpitohoidoissa (Costa ym. 2012).
Peri-implantiitti vaatii usein kirurgiaa
Tertiaaripreventiolla pyritään estämään peri-implantiitin eteneminen ja implantin menetys. Peri-implantiitin hoito alkaa aina ei-kirurgisella hoidolla eli mekaanisella instrumentoinnilla ja omahoidon tehostamisella. Peri-implantiitti vastaa kuitenkin harvoin riittävän hyvin ei-kirurgiseen hoitoon. Samalla Nylund muistuttaa, ettei kirurgiaan pidä lähteä, jos omahoito ei ole riittävän hyvällä tasolla.
Kirurgiassa keskeistä on päästä puhdistamaan granulaatiokudos ja implantin pinta näköyhteydessä. Tekniikan valintaan vaikuttaa sairauden vaikeusaste ja luudefektin muoto. Jopa 40 %:ssa kaikista peri-implantiittitapauksista implantti on asetettu liian bukkaalisesti alveoliharjanteella. Kirurgiset leikkaustekniikat (access flap, resektiivinen flap) on todettu tutkimuksissa tehokkaiksi, mutta sairauden uusiutuminen on yleistä. Rekonstruktiivista eli korjaavaa kirurgiaa voidaan harkita silloin, kun luutaskun syvyys on yli kolme millimetriä.
Peri-implantiitin ei-kirurgisessa hoidossa ei suositella rutiininomaisesti systeemiantibiootteja. Katsausartikkelin mukaan mikrobilääkkeiden käyttö ei näyttäisi parantavan myöskään implanttikirurgian kliinistä tehoa.
– Pääsääntöisesti näille potilaille ei tulisi määrätä antibiootteja jo antibioottiresistenssin takia.
Lähde: Herrera D, Berglundh T, Schwarz F, Chapple I, Jepsen S, Sculean A, ym. Prevention and treatment of peri-implant diseases – The EFP S3 level clinical practice guideline. J Clin Periodontol 2023 Jun; 50 Suppl 26: 4–76. doi: 10.1111/jcpe.13823.
