Karies on krooninen infektiosairaus, jossa keskeinen merkitys on plakissa olevilla, happoa tuottavilla suun streptokokki-bakteereilla.

Suomalaislasten hampaiden reikiintyminen on 1970-luvulta alkaen vähentynyt, mutta karies on edelleen yleinen ongelma. Ksylitoli ehkäisee tutkimusnäytön perusteella kouluikäisten lasten hampaiden reikiintymistä tehokkaasti korkean kariestason väestössä.

Väitöskirjatyössä tutkittiin kouluikäisten lasten karieksen ehkäisyä ja kariesvaurioiden havainnointia alhaisen kariestason väestössä. Tutkimuksen alussa noin
80–90 % 10-vuotiaista oli tervehampaisia. Rypässatunnaistetussa kliinisessä 4-vuotisessa kaksoissokkotutkimuksessa tavanomaisen terveyskeskuksissa tarjottavan kariesehkäisyn lisäksi käytetyillä ksylitoli- tai erytritolipastilleilla ei havaittu lisätehoa karieksen ehkäisyssä.

Sen sijaan syntyvien kariesvaurioiden määrään vaikutti voimakkaasti se, oliko lapsi tutkimuksen alussa tervehampainen vai ei. Alhaisen kariestason väestössä tavanomaisten ehkäisymenetelmien lisäksi annettava kariesehkäisy tulisi kohdentaa niihin lapsiin, joilla on kliinisesti havaittavia kariesvaurioita ja keskimääräistä suurempi alttius saada lisää kariesta.

Väitöskirjan systemoitu kirjallisuuskatsaus osoitti, että ksylitoli ehkäisee kariesta korkean kariestason väestössä hyvin. Parhaiten ksylitolin teho on osoitettu väestöissä, missä lähes kaikkien lasten hampaat reikiintyvät ja kariesvaurioita esiintyy kaikenlaisilla hammaspinnoilla.

Alhaisen kariestason väestössä yhä useampi lapsi on tervehampainen ja kariesta on pääasiassa ainoastaan hampaiden purupinnoilla, joilla ksylitolin tehoa on ollut vaikeaa osoittaa.

Kolmas osatyö selvitti ksylitolin ja erytritolin vaikutusmekanismeja in vitro. Tutkimuksessa molemmat sokerialkoholit vähensivät polysakkarideja tuottavien suun streptokokkien kiinnittymistä, mutta niiden vaikutusmekanismit erosivat toisistaan. Polysakkarideja tuottavat streptokokkibakteerit eivät jää hampaan pinnalle muodostamaan kiillettä liuottavaa happoa, vaan ksylitolin ja erytritolin vaikutuksesta plakki irtoaa hampaan pinnalta helposti, eikä mineraaleja ala liueta hampaan pinnalta.

Purusiivekekuvien kariesdiagnostiikkaan tuomaa lisähyötyä selvittävässä poikittaistutkimuksessa huomattavalla osalla tutkituista 14-vuotiaista löytyi kariesvaurioita, joita ei ollut todettu kliinisessä suun tutkimuksessa. Suurin osa ns. piilokariesvaurioista löytyi ensimmäisten ja toisten pysyvien poskihampaiden purupinnoilta.

Paikattavia reikiä löytyi sekä tervehampaisilta että lapsilta, joilla niitä oli todettu myös muissa hampaissa. Alhaisen kariestason väestössä röntgentutkimuksesta hyötyykin huomattava osuus sekä tervehampaisista että niistä, joilla on jo todettu kariesta tai paikattuja hampaita.

Röntgenkuvaus auttaisi kariesvaurion varhaisessa toteamisessa, mikä on välttämätöntä pyrittäessä nykysuositusten mukaisesti pysäyttämään kariesvaurion eteneminen ennen kuin se vaatii paikkaus- tai jopa juurihoitoa. Lisäksi kuvaus toimisi turvaverkkona niille, joilla on yksi tai useampi näönvaraisessa tarkastuksessa toteamatta jäänyt piilokariesvaurio.