Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin 11–16-vuotiaiden lasten hammashoitopelkoa ja sen yhteyttä vanhempien hammashoitopelkoon sekä lasten ja vanhempien tietoa toistensa pelosta. Siinä selvitettiin myös lasten ja vanhempien hammashoitopelkojen muuttumista reilun kolmen vuoden seurannan aikana sekä näiden muutosten välistä yhteyttä. Lisäksi tutkittiin lasten hammashoitopelon ja suunterveyteen liittyvän elämänlaadun välistä yhteyttä.

Tutkimuksessa ilmeni, että 11–12-vuotiaista lapsista hammashoitoa pelkäävät todennäköisimmin ne, joiden vanhemmatkin pelkäävät. 15–16-vuotiaiden joukossa tytöt ovat todennäköisimmin pelkääviä, mikäli heidän vanhempansa pelkäävät hammashoitoa. Lasten arvio vanhempiensa hammashoitopelosta kuitenkin vaikutti pelkojen väliseen yhteyteen: kun lapsen arvio vanhemman pelosta otettiin huomioon, pelkojen välinen yhteys ei enää ollut tilastollisesti merkitsevä. Lapsen hammashoitopelon muuttumisen ei havaittu olevan yhteydessä vanhemman pelon muuttumiseen.

Lasten voimakas hammashoitopelko väheni tutkimuksen aikana: yli puolet alussa voimakkaasti pelänneistä lapsista raportoi enää lievää pelkoa tai oli ei-pelkääviä tutkimuksen lopussa. 15–16-vuotiaat raportoivat enemmän pelkoa kuin 11–12-vuotiaat, ja tyttöjen raportoima pelko kasvoi tutkimuksen aikana enemmän kuin poikien pelko. Vanhempien hammashoitopelon taso taas pysyi suhteellisen muuttumattomana. Tytöt ja naiset raportoivat poikia ja miehiä enemmän hammashoitopelkoa.

Lapset ja vanhemmat eivät tunnistaneet toistensa hammashoitopelkoa, ja tulosten perusteella pelon siirtyminen vanhemmalta lapselle ei tapahdukaan tietoisesti. Varsinkin pelkäävien vanhempien tietoisuus lastensa hammashoitopelosta oli erittäin heikkoa. Mitä nuorempi lapsi oli kyseessä, sitä todennäköisemmin vanhempi oli tietämätön siitä, pelkääkö lapsi vai ei. Koska vanhempien oma pelko näyttää vaikuttavan heidän arvioonsa lasten pelosta eivätkä he tunnista lastensa oikeaa pelkoa, vanhempia ei tulisi käyttää tiedonlähteinä ainakaan 11–16-vuotiaiden lasten hammashoitopelkoa tutkittaessa. Pelosta tulisi sen sijaan kysyä lapselta itseltään.

Tutkimuksen perusteella hammashoitopelkoon kannattaisi puuttua jo lapsuudessa tai nuoruudessa. Lisäksi pitäisi huomioida, että erityisesti tytöille voi kehittyä voimakas hammashoitopelko teini-iässä. Toimenpiteiden pelko oli yleisin lasten hammashoitopelko, ja useimmiten se liittyi kokemuksiin paikkaushoidosta. Hammashoitopelon havaittiin olevan yhteydessä suunterveyteen liittyvään elämänlaatuun: pelkäävät lapset kokivat suunterveyteen liittyvän elämänlaatunsa ei-pelkääviä huonommaksi. Toimenpiteiden pelko oli yhteydessä varsinkin sosiaaliseen ja emotionaaliseen hyvinvointiin.

Oikomishoidon todettiin vaikuttavan hammashoitopelon ja huonon sosiaalisen sekä emotionaalisen hyvinvoinnin väliseen yhteyteen positiivisesti; mikäli pelkäävä lapsi raportoi oikomishoitokokemuksista, oli hänen sosiaalinen ja emotionaalinen hyvinvointinsa parempi kuin niillä pelkäävillä lapsilla, jotka eivät raportoineet oikomishoitokokemuksista. Onkin tärkeää ottaa huomioon hammashoitopelon monimuotoisuus ja sen vaikutukset suunterveyteen liittyvään elämänlaatuun. Hammashoitopelon ehkäisy ja hoito tulisi suunnitella ja toteuttaa yksilöllisesti.

Väitöstutkimus on tehty Turun yliopistossa.

Väitöskirja tarkastettiin 12.5.2017 Turun yliopistossa.