Yleisanestesiassa tehtävään hammashoitoon päädytään Suomessa silloin, kun tarvittavaa hoitoa ei pystytä suorittamaan muulla tavoin.

Helsingin terveyskeskuksessa tehdään hammashoitotoimenpiteitä yleisanestesiassa vuosittain yli 400 potilaalle. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli arvioida Helsingin kaupungin suun terveydenhuollon yleisanestesiahammashoidon prosessia: potilaiden taustoja, aikaisempaa hoitoa, lapsipotilaiden vanhempien kokemuksia aiemmasta hoidosta, yleisanestesiahoidon syitä ja siinä tehtyjä toimenpiteitä sekä pitkän aikavälin tuloksia.

Tutkimuksen aineistona käytettiin yleisanestesiassa hoidettujen, yleisterveiden lasten potilastietoja vuosilta 2001, 2004 ja 2010 sekä vuonna 2001 hoidettujen lapsipotilaiden vanhemmille tehtyä kyselyä.

Tutkimuskohteeksi valittiin yleisterveet lapsipotilaat, koska he ovat suurin yleisanestesiahammashoitoa saava ryhmä Helsingin terveyskeskuksessa, ja juuri heillä hoito yleisanestesiassa olisi mahdollisesti vältettävissä.

Tutkimuksen perusteella ulkomaalaistaustaisten lasten osuus yleisanestesiassa hoidetuista kasvoi vuosien 2004 ja 2010 välillä. Ennen yleisanestesiaan päätymistä hammashoitoa yritettiin usein esilääkityksen avulla. Lähes puolella lapsista hoitovaikeudet olivat vanhempien mukaan alkaneet jo ennen kolmatta ikävuotta; vanhempien mukaan hammashoitopelko ja kipu olivat suurimpia syitä aikaisempien hoitojen epäonnistumiseen.

Lähetteiden perusteella yleisimmät syyt yleisanestesian käyttöön olivat vaikea yhteistyökyvyttömyys, hammashoitopelko ja laaja hoidon tarve. Vuonna 2010 lähetteissä näkyi myös aivan uusi syy: hammashoitopelon välttäminen.

Yleisanestesiassa tehtiin yleisimmin paikkauksia ja poistoja. Hoidon tarve oli suurta etenkin ulkomaalaistaustaisilla verrattuna kantaväestöön. Hoidon jälkeen potilaat palasivat yleensä omaan hoitolaansa paljon suositeltua kolmea kuukautta myöhemmin, jolloin heille suunniteltu, tehostettu ehkäisevä hoito ja hammashoitoon totutteleminen viivästyivät tai jäivät toteutumatta. Potilailla todettiin ensimmäisen kerran hoidon tarvetta – tarve paikkaukseen, juurihoitoon ja/tai hampaanpoistoon – keskimäärin 18,5 kuukauden kuluttua yleisanestesiahoidosta. Hoitovaikeudet jatkuivat myös yleisanestesiahoidon jälkeen; puolella potilaista oli viiden vuoden seurantajakson aikana hammashoitopelko-, yhteistyökyvyttömyys- ja ensiapukäyntejä.

Tässä esitetyt havainnot yleisanestesiahammashoitoon päätymisen syistä ja yleisanestesiassa tehdyistä toimenpiteistä ovat samankaltaisia kuin aiheesta aiemmin tehdyissä tutkimuksissa. Uutena syynä yleisanestesiahammashoitoon ilmeni tässä tutkimuksessa ”hammashoitopelon välttäminen”.

Tutkimus antaa uutta tietoa yleisanestesiahoitoa edeltävästä ja sen jälkeisestä hammashoidosta. Osalla yleisterveistä lapsista yleisanestesiahammashoitoon joutuminen olisi todennäköisesti ehkäistävissä, mikäli suun terveydenhuolto tavoittaisi heidät ja tunnistaisi heidän erityistarpeensa aikaisemmin. Erityistä huomioita tulisi kiinnittää ulkomaalaistaustaisiin perheisiin.

Yleisanestesiahammashoidon prosessissa on siis edelleen kehittämistä vaativia kohtia. Joka tapauksessa tämä hoitomuoto on tärkeä osa terveyskeskuksen suun terveydenhuollossa tarjottavaa palvelua niille potilaille, joiden hoito ei muuten onnistu.

Väitöskirja tarkastettiin 22.4.2016 Helsingin yliopistossa.