Trooppisesta luolasta Laosista löydetty hammas viittaa siihen, että vasta vuonna 2012 omaksi ihmislajikseen nimetty denisovanihminen saattoi sopeutua monenlaisiin elinympäristöihin.

Denisovanihminen on neandertalinihmisen ja nykyihmisen (Homo sapiens) sukulaislaji. Ensimmäiset denisovanihmisten jäänteet löydettiin vuonna 2008 Siperiasta, ja on arvioitu, että tämä laji kuoli sukupuuttoon 30 000 vuotta sitten. Denisovanihmiset elivät Euraasian mantereella yhtä aikaa sekä neandertalilaisten että nykyihmisen kanssa, ja lajit myös risteytyivät keskenään. Tällä vuosituhannella on huomattu, että miljoonat ihmiset Aasiassa, Oseaniassa ja Tyynenmeren alueella kantavat denisovanihmisen DNA:ta. Laosissa Annamin ylängöllä onkin 15 vuotta tehty arkeologisia kaivauksia sen selvittämiseksi, mistä nämä geenit ovat peräisin. Aiemmin denisovanihmisen jäänteitä on löytynyt Siperian lisäksi vain Tiibetin ylängöltä Xiahen vuoristosta yli kolmen kilometrin korkeudesta. Aiemmat löytöpaikat ovat paljon Laosin tropiikkia viileämpiä ja kuivempia ja siten fossiilien säilymisen kannalta suotuisampia.

Vuonna 2018 pikkulapsi johdatti arkeologit Long Gua Pan kylässä Laosissa luolaan, joka oli täynnä luita ja hampaita. Luut kuuluivat erilaisille eläimille, mutta niiden joukossa oli myös ihmisen takahammas, joka on todennäköisesti kuulunut denisovanihmiselle.

Hammas oli paljon nykyihmisen molaaria suurempi ja rakenteeltaan hyvin erilainen. Se oli liian suuri ollakseen peräisin myöskään H. floresiensis- tai H. luzonensis -lajeilta, joiden tiedetään eläneen alueella. H. erectuksen hampaaksi sen morfologia taas oli liian monimutkainen, mutta se muistutti huomattavasti neandertalihmisen molaaria sekä Tiibetin Xiahe-luolasta löydettyjä denisovanihmisen hampaita. Siitä, että neandertalinihmisiä olisi elänyt Kaakkois-Aasiassa, ei kuitenkaan ole geneettistä eikä fossiilinäyttöä.

Tutkijat käyttivät useita tekniikoita ajoittaakseen luolan sedimentin ja eläinten luut, joiden joukosta molaari löydettiin. He tulivat siihen tulokseen, että molaari päätyi luolaan 130 100–160 400 vuotta sitten. Näin ollen se olisi suunnilleen saman ikäinen kuin Tiibetistä löytynyt yläleuka, jossa oli säilynyt kaksi hammasta.

Alueen trooppinen ilmasto oli tuhonnut hampaan DNA:n. Tutkijat kuitenkin ottivat pieniä siruja hammaskiilteestä ja analysoivat niitä löytääkseen niistä ikivanhoja proteiineja. Kiilleproteiinit ovat kestävämpiä kuin DNA, jota ei esiinny kiilteessä. Varmistui, että hammas oli kuulunut Homo-suvun jäsenelle, ja todennäköisesti yksilö oli naispuolinen. Hampaan juuri oli epätäydellisesti muodostunut eikä hammas ollut kulunut lainkaan, mikä viittasi siihen, että kyse on puhkeamattomasta nuoren yksilön  hampaasta.

Tutkijoiden mukaan hammaslöytö on merkittävä, koska kyseessä on ensimmäinen tropiikista löydetty denisovanihmisen jäännös. Tämän yksilön kuollessa ympäristö on ollut täysin erilainen kuin Siperian ja Tiibetin ylängön olosuhteet – ja myös jossain määrin erilainen kuin se on nykyään. Alueen ilmasto on tuohon aikaan ollut lauhkea ja kasvillisuudeltaan niukka. Saattaakin olla, että denisovanihmiset olivat huomattavan sopeutuvaisia, samaan tapaan kuin nykyihminen.

– Löydös osoittaa, kuinka olennaisella tavalla yksittäinen hammas voi lisätä tietoa ihmisen evoluutiosta, toteaa oikeushammaslääkäri Jaana Hurnanen.

– Hampaan antropologisissa tutkimuksissa niin hampaan morfologia, kehitys, kuluminen kuin sairaudetkin rakentavat tarinaa yksilön elämänkulusta. Proteomiikan menetelmillä taas voidaan esimerkiksi määrittää yksilön sukupuoli amelogeniiniproteiineista. Tämä on mahdollista tehdä jopa tuhoamatta kudosta, poistamalla peptidejä kiilteen pinnasta happoetsauksen avulla.

Laura Kimari, Hammaslääkärilehti 8/2022

Lähteet:
Price M. The unusual tooth is the first fossil evidence of Denisovans in Southeast Asia. Science. Julkaistu verkossa 17.5.2022. doi: 10.1126/science.add0479
Demeter F, Zanolli C, Westaway KE, Joannes-Boyau R, Duringer P, Morley MW. (ym.). A Middle Pleistocene Denisovan molar from the Annamite Chain of northern Laos. Nat Commun 2022; 13(1): 2557. doi: 10.1038/s41467-022-29923-z