Karies on globaalisti haavoittuvimpien ihmisryhmien sairaus, ja muun muassa Suomessa maitohammaskarieksen esiintyvyys on viime vuosikymmeninä kasvanut. Näin todetaan tuoreessa katsauksessa, jossa selvitettiin hoitamattoman karieksen maailmanlaajuista esiintyvyyttä, alueellisia kehitystrendejä ja sairastavuuteen liittyvää epätasa-arvoa vuosina 1990–2019.

Tutkimuksessa hyödynnettiin useita tilastollisia menetelmiä ja siinä huomioitiin maiden väestönkasvu, ikärakenteen muutos sekä tämän aiheuttama muutos karieksen esiintyvyydessä. Tutkimusdata on peräisin Washingtonin yliopiston koordinoimasta Global Burden of Disease Study 2019 -tutkimuksesta, jossa on selvitetty ajantasaisen epidemiologisen tiedon perusteella yhteensä 369 taudin tai vamman aiheuttamaa tautitaakkaa kaikkiaan 204 maassa tai alueella. Kyseisessä tutkimuksessa karies määriteltiin selkeäksi kaviteetiksi hampaan kruunussa tai juuressa riippumatta siitä, onko hammasta paikattu vai ei.

Tutkimus osoittaa, että maailmanlaajuisesti karies on edelleen ihmisen – niin aikuisten kuin lasten – yleisin sairaus. Väestönkasvuun suhteutettu, ikävakioitu karieksen esiintyvyys pieneni vuosina 1990–2019 karkean arvion mukaan 3,6 % pysyvien hampaiden ja 3,0 % maitohampaiden osalta. Kariesvaurioiden absoluuttinen määrä kuitenkin kasvoi johtuen väestönkasvusta, joka on ollut voimakasta etenkin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Laskennallisesti pysyvien hampaiden kariesvaurioiden määrä lisääntyi vuosina 1990–2019 yli 46 %.

GBD-tutkimuksessa hyödynnetään SDI-indeksiä (Socio-demographic Index), joka jakaa maailman maat ja alueet viiteen luokkaan niiden kehitysasteeseen ja sosiodemografisiin tekijöihin liittyvien mittarien perusteella. Korkeimman SDI-luokan maissa sekä pysyvien hampaiden että maitohampaiden kariesvauriot vähenivät vuosina 1990–2019 keskimäärin eniten. Tämän katsotaan johtuvan ensi sijassa suunterveysohjeistukseen käytetyistä resursseista.

Tämän tutkimuksen perusteella Suomi kuuluu niiden 10 maan joukkoon, joissa maitohammaskarieksen esiintyvyys oli kasvanut seuranta-aikana, vaikkakin meillä esiintyvyys on globaalisti katsottuna edelleen vähäinen. Suomessa, Australiassa ja Zimbabwessa, joissa pysyvien hampaiden kariesta on esiintynyt keskimäärin vähän, on tilanne kehittynyt vuosina 1990–2019 huonompaan suuntaan. Japanissa ja Kolumbiassa kehitys taas on ollut myönteistä. Suurinta karieksen esiintyvyys oli vuonna 2019 Saudi-Arabiassa, joka on voimakkaasti kehittyvä ja rikastuva korkean tulotason maa. Saudi-Arabian kaltaisissa maissa erityisesti maitohammaskarieksen voimakkaasti kasvava esiintyvyys on tutkijoiden mukaan seurausta nopeasta elintapojen muutoksesta ja sokerinkäytön lisääntymisestä, joita kansanterveystyö ja aggressiivisesti toimivien elintarvikemarkkinoiden sääntely eivät ehdi seurata.

Myös tietyillä muilla alueilla karieksen esiintyvyyskehitys edellyttäisi tutkijoiden mukaan kiireesti terveyspoliittisia toimia. Euroopassa yksi tällainen maa on Espanja, jossa suun terveydenhuolto on lähes kokonaan omakustanteista. Saharan eteläpuolisen Afrikan maiden suun terveydenhuoltojärjestelmät taas ovat jo alkujaan erittäin aliresursoituja ja ylikuormitettuja. Tällä alueella myös epätasa-arvo on räikeintä.

Kirjoittajat huomauttavat, että globaalisti karieksen esiintyvyyden sosioekonominen epätasa-arvo maiden ja alueiden välillä on lievempi ongelma verrattuna maiden sisällä vallitsevaan epätasa-arvoon. Erityisen selkeänä sosiaalinen gradientti näkyy kehittyneissä maissa, ja tämä asettaa kyseenalaiseen valoon nykyisen toimenpidevaltaisen suun terveydenhuollon tehokkuuden. Kirjoittajat korostavatkin karieksen hallinnan ja prevention merkitystä.

Tutkimus on tehty ennen koronapandemiaa, joka WHO:n ennusteiden perusteella heikentää globaalia kariestilannetta entisestään. Erityisesti pandemia on vaikuttanut kouluissa tehtyyn suunterveyden edistämiseen, joka on tunnetusti tehokasta.

Laura Kimari, Hammaslääkärilehti 2/2022

Lähde: Wen PY, Chem MX, Zhong YJ, Dong QQ, Wong HM. Global Burden and Inequality of Dental Caries, 1990 to 2019. J Dent Res. Julkaistu verkossa 2.12.2021. doi: 10.1177/00220345211056247