Väitös: Pienten sylkirauhasten adenokystinen karsinooma vaatii pitkän seurannan
Pään ja kaulan alueen syövistä vajaa 5 % on sylkirauhassyöpiä, joista adenokystinen karsinooma (ACC) on Suomessa yleisin. Syövän kirurginen hoito ja sädehoito räätälöidään potilaskohtaisesti kasvaimen sijainnin, arvioidun biologisen aggressiivisuuden sekä levinneisyysasteen (I–IV) mukaan.
Tässä väitöskirjatutkimuksessa tarkasteltiin pienten sylkirauhasten ACC:ta sairastavaa potilaskohorttia (n = 68), jota hoidettiin vuosina 1974–2012 Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa. Potilastietorekisteristä kerättiin tiedot kasvaimista, potilaille annetusta hoidosta sekä seurannasta, ja näiden välisiä yhteyksiä tutkittiin tilastollisesti. Tutkimuksessa kartoitettiin virusten mahdollista merkitystä pienten sylkirauhasten ACC:ssä määrittämällä kasvainnäytteistä kolmen eri polyoomavirustyypin esiintyminen; lisäksi näytteistä tehtiin 24:n ihmisen papilloomaviruksen tyypitys. Immunohistokemiallisesti näytteistä tutkittiin matriksin metalloproteinaaseja (MMP) -7, -8, -9, -15 -ja -25 sekä antitsyymin estäjiä (AZIN-1 ja -2).
Pienten sylkirauhasten ACC esiintyi yleisimmin suulaessa. Levinneisyysasteen I adenokystistä karsinoomaa sairastaneet potilaat selviytyivät paremmin verrattuna asteen II–IV syöpää sairastaneisiin. Sairaus uusiutui 10 vuoden seurantajakson aikana 53 %:lla potilaista, yleisimmin keuhkoetäpesäkkeinä. Tautikohtainen selviytymisprosentti oli 5 vuoden kohdalla 79 ja 10 vuoden kohdalla 52 %. John Cunningham (JC) -polyoomavirusta esiintyi 10 %:ssa ACC-näytteistä. Immunohistokemiallisissa tutkimuksissa sekä runsas MMP-7:n että MMP-25:n ilmentyminen yhdistyi parempaan selviytymiseen. MMP-9:n ilmentyminen kasvainsoluissa taas liittyi taudin suurempaan levinneisyyteen ja MMP-15 heikompaan selviytymiseen. Yllättäen MMP-9:n runsas immunovärjäytyminen tulehdussoluissa ja kasvaimen luminaalisilla pseudokysta-alueilla oli yhteydessä sekä parempaan selviytymiseen että vähäisempään määrään paikallisia uusiutumia. AZIN2-immunovärjäytyminen puolestaan liittyi parempaan ennusteeseen.
Tulosten perusteella ACC esiintyy suuontelossa yleisimmin pattina suulaessa. Levinneisyysasteen II ACC:n käyttäytyminen lähentelee pidemmälle edenneitä karsinoomia, ja potilaat hyötyvät tehokkaammasta hoidosta. Pienten sylkirauhasten ACC:n kliinisen seurannan tulee kestää ainakin 10 vuotta, jotta mahdolliset etäpesäkkeet havaitaan ajoissa. Viruksilla saattaa olla rooli tämän syövän kehittymisessä. MMP:t pystyvät osallistumaan ACC:n kehittymiseen muokkaamalla kudoksia ja paikallista puolustusvastetta sekä aktivoimalla signaalireittejä. AZIN2-immunovärjääntyvyyttä voitaisiin mahdollisesti käyttää ennustetekijänä, joka kertoo ACC-potilaan paremmasta mahdollisuudesta selviytyä sairaudesta.
Väitökseen johtaneet tutkimukset on tehty Helsingin yliopistossa.
Hanna Laine
EHL (väit.)
VASTAVÄITTÄJÄ
Timo Paavonen, professori
Tampereen yliopisto
KUSTOS
Olli Carpen, professori
Helsingin yliopisto
ESITARKASTAJAT
Heikki Teppo, dosentti
Kanta-Hämeen keskussairaala
Tero Soukka, dosentti
Turun yliopistollinen keskussairaala
OHJAAJAT
Jaana Hagström, professori
HUS / Turun yliopisto
Antti Mäkitie, professori
HYKS / Helsingin yliopisto
Leif Bäck, dosentti
Helsingin yliopistollinen
keskussairaala
Verkkojulkaisun osoite: helda.helsinki.fi/handle/10138/336832
Väitöskatsaus on julkaistu Hammaslääkärilehdessä 2/2022.