Hammashoitopelko vaikuttaa suunterveyteen merkittävästi niin yksilö- kuin väestötasollakin. Pelon seurauksena hoitoon hakeutuminen usein viivästyy, suunterveyden ongelmat kasaantuvat ja suunterveyteen liittyvä elämänlaatu heikkenee. Hammashoitopelon yksilötasoisista muutoksista raskauden aikana on kuitenkin vain vähän tietoa.

Tässä väitöstutkimuksessa arvioitiin ja seurattiin lasta odottavien naisten ja heidän puolisoidensa hammashoitopelossa tapahtuvia muutoksia sekä niiden yhteyttä psyykkiseen stressiin ja erilaisiin elämänkokemuksiin. Tutkimus oli osa FinnBrain-syntymäkohorttitutkimusta, ja osallistujat rekrytoitiin äitiysneuvolassa ultraäänitutkimuksen yhteydessä. Tutkimukseen osallistui 201 naista ja 147 miestä FinnBrainin pilottikohortista sekä 3 808 naista ja
2 623 miestä pääkohortista. Osallistujien keski-ikä oli noin 30 vuotta.

Osallistujat täyttivät hammashoitopelkokyselyn (Modified Dental Anxiety Scale) raskauden ensimmäisen ja viimeisen kolmanneksen aikana sekä kolme kuukautta synnytyksen jälkeen, pilottiaineistossa myös 12 ja 24 kuukauden kuluttua synnytyksestä. Kyselyiden avulla selvitettiin hammashoitopelon lisäksi yleistä ahdistuneisuutta, raskauteen liittyvää ahdistuneisuutta sekä masentuneisuutta. Kyselyillä kartoitettiin myös psyykkisiä, fyysisiä ja seksuaalisia traumoja, positiivisia ja negatiivisia elämäntapahtumia sekä kokemuksia omista vanhemmista.

Raskauden edetessä pelko pysyi useimmilla pääosin samanlaisena. Kuitenkin naisten pelot useimmiten lievenivät hiukan, kun taas miesten pelot voimistuivat hiukan. Synnytyksen jälkeen tilanne kääntyi sukupuolten välillä toisinpäin. Tulosten perusteella suurin osa vastaajista ei kokenut voimakasta hammashoitopelkoa, mutta noin joka viidennellä hammashoitopelossa tapahtui tutkimusjakson aikana muutoksia. Hammashoitopelko oli tutkimuksen alussa voimakasta 8 %:lla naisista ja 3–5 %:lla miehistä.

Hammashoitopelko, masentuneisuus ja ahdistuneisuus olivat pääkohortissa yhteydessä toisiinsa, mutta yhteys oli lievä. Pilottikohortissa lievä yhteys havaittiin ainoastaan miehillä. Pilottikohortissa miehillä todettiin heikko yhteys hammashoitopelon ja henkisten traumojen välillä; naisilla taas havaittiin heikko yhteys pelon ja elämäntapahtumien määrän välillä. Hammashoitopelko ei yhdistynyt koehenkilöiden muistoihin omien vanhempiensa vanhemmuudesta.

Tulokset viittaavat siihen, että hammashoitopelko voi muuttua lyhyelläkin aikajänteellä. Siihen saattavat vaikuttaa erilaiset elämäntapahtumat, kuten lapsen saanti ja stressitekijät, tai jopa raskaudenaikaiset hormonaaliset muutokset. On tärkeää muistaa, että joillakin pelko saattaa jopa estää hakeutumisen hoitoon. Siksi pelon tunnistaminen, ennaltaehkäisy sekä oikeat hoitopolut ovat hyvän hammashoidon tärkeitä osatekijöitä. Pelon hoito saattaa myös vaatia eri ammattiryhmien yhteistyötä.

Väitökseen johtaneet tutkimukset on tehty Turun yliopistossa.