Kuorsaamista esiintyy ajoittain lähes kaikilla, mutta jokaöinen äänekäs kuorsaaminen hengityskatkoksineen on riski terveydelle. Uniapneaksi tila luokitellaan, jos hengitys katkeaa useita kertoja yössä (yli viisi > 10 s katkosta tunnin unen aikana). Katkoksia voi olla jopa satoja yön aikana ja taudin vakavuus luokitellaan pääsääntöisesti niiden perusteella (Apnea-hypopnea index, AHI). Arviolta 120 000–200 000 suomalaisista kärsii obstruktiivisesta uniapneasta, mutta edelleenkin tauti on alidiagnosoitu. Hammaslääkärit ovat avainasemassa taudin havaitsemisessa ja potilaiden ohjaamisessa diagnosoitaviksi lääkärille.
Hengityskatkokset ovat stressitila keholle: happipitoisuus laskee, stressihormoneita vapautuu ja yöuni kärsii. Seurauksena voi olla verenpaineen nousu, väsymys ja tarkkavaisuuskyvyn aleneminen. Tutkimusten mukaan hoitamaton uniapnea esim. noin kolminkertaistaa kohonnen verenpaineen ja sydänkohtausten riskin, ja nostaa liikenneonnettomuuden riskin seitsenkertaiseksi.
– Uniapnean varhainen diagnostiikka ja hoitaminen ovat tärkeitä, koska lievä uniapnea voi edetä keskivaikeaksi tai vaikeaksi obstruktiiviseksi uniapneaksi, muistuttaa prof. Riitta Pahkala.
Nukkuessa ylähengitysteitä tukevat lihakset rentoutuvat ja kieli painuu alas nielun päälle tukkien ilmatiet. Patofysiologialtaan uniapneaa on ainakin kahden tyyppistä: leukojen ja nielun rakenteeseen sekä ylipainoon liittyvää. Hengitysteitä voivat ahtauttaa leukojen synnynnäiset rakennepoikkeamat kuten leukojen kehityksellinen pienuus ja pitkäkasvoisuus, suuri kieli, paksu ja pehmeä suulaki, ahdas nenä, kapea nielun ilmatila, ylähammaskaaren kapeus, ristipurenta ja suuret ylipurennat. Ylipainoisilla nielun rasvakudoksen määrä on merkitsevästi suurempi ja lisää sairastumisriksiä. Myös nukkuma-asento, sekä hormonaaliset tekijät ja elämäntavat voivat vaikuttaa uniapneaan.
Pahkalan mukaan hoitoon hakeudutaan usein väsymyksen tai häiritsevän kuorsauksen takia. Laihduttaminen on ylipainoisilla tärkeää ja se auttaa hillitsemään niin uniapneaa kuin lihavuuden liitännäissairauksiakin. Vaikka CPAP-hoito on keskivaikean ja vaikean uniapnean ensisijainen hoitomuoto, myös hammaslääkäri voi auttaa potilasta eri tavoin. Lievään ja kesivaikeaan uniapneaan potilas voi saada apua yksilöllisestä uniapneakojeesta. Kojeen toimintaperiaatteena on tuoda alaleukaa ja kielen lihaksistoa nukkuessa eteenpäin, mikä avartaa nielun ilmatilaa kielen kannan tasolla. Apneakojeen käyttäjiä tulisi seurata hammaslääkärin vastaanotolla säännöllisesti. Erityisesti pienileukaisuudesta johtuvan keskivaikean/vaikean uniapnean hoidossa voidaan tarvittaessa edetä myös kirurgisiin, joko alaleukaa tai sekä ylä- että alaleukaa eteenpäin tuoviin leukaleikkauksiin. Jotta mahdollista uniapnean kehittymistä voitaisiin rakenteellisten tekijöiden osalta ennaltaehkäistä, leukasuhteiden ja purennan poikkeamiin tulisi puuttua jo kasvuiässä oikomishoidon keinoin.
Uniapnean hoito vaatii usein moniammatillista yhteistyötä. Tietoisuus uniapneasta ja hammaslääkärin roolista uniapneapotilaan hoitoketjussa on lisääntynyt.
– Jatkossa ammattikunnan pitäisi pystyä vastaamaan tarpeeseen, mikä edellyttää hammaslääkäreiden täydennyskouluttautumista. Samalla seurantaa ja hoidon porrastusta pitäisi selkeyttää ja yhtenäistää koko maassa.
Annika Nissinen, Hammaslääkärilehti 14/2015
Lähde: Prof. Riitta Pahkalan luento Hammaslääkäri uniapneapotilaan hoitoketjussa, Hammaslääkäripäivät 19.11.2015.
