Myös lapsen kipu pitää aina dokumentoida ennen kuin sen hoito aloitetaan. Kivun vaikeuden määrittämiseen löytyy erilaisia välineitä eri-ikäisille lapsille.
Kipu jaotellaan neuropaattiseen ja nosiseptiiviseen eli kudosvauriokipuun. Terveen lapsen kivussa on lähes aina kyse akuutista kudosvauriokivusta, joka syntyy voimakkaan vahingollisen ärsykkeen seurauksena. Kudosärsytyksen lakattua lakkaa kipukin.
Kivun dokumentointi on päivystystilanteessakin kivunhoidon edellytys.
– Ellei lapsi itse kykene ilmaisemaan kivun vaikeutta, apua pitää pyytää vanhemmilta. He voivat kertoa, miten lapsi on aiemmin kokenut tai ilmentänyt kipua ja miten kipu vaikuttaa leikkiin, uneen ja ruokahaluun, toteaa Juha Karinen.
Imeväisikäisten tapauksessa kannattaa myös tarkkailla käytöstä, kasvojen ilmeitä, eleitä, itkua ja lihasjänteyttä. Leikki-ikäisellä voi jo käyttää sanallista arviota ja tarkoitukseen sopivia visuaalisia asteikkoja. Jo 3–4-vuotias osaa kuvata kipuaan kasvoasteikolla, jossa selvitetään kivun voimakkuutta erilaisten ilmekuvien avulla.
Kouluikäisille käy yleensä aikuisillakin käytetty visuaalis-analoginen asteikko (VAS).
Kivun mittaamiseen ei ole objektiivista menetelmää. Kipu on aina henkilökohtainen, kokemuksellinen ilmiö, jonka hoito perustuu ihmiseen omaan ilmoitukseen. Lääkkeellisen kivunhoidon tavoitteena on lievittää kipua tehokkaasti ja sen voimakkuuden mukaisesti. On arvioitu, että kivun hoidosta vain noin kolmasosa on lääkehoitoa. Lääkehoito kuitenkin usein mahdollistaa muut hoitomuodot, kuten potilaan rauhoittelun ja tukemisen.
– Lääkehoito tulee aina aloittaa ajoissa, yleensä ennen toimenpidettä. Lapsella tämä varmistaa riittävän kooperaation. Intensiivihoidossa annokset ovat suurempia kuin pitkäaikaiskäytössä.
Asianmukainen kivunhoito myös vähentää postoperatiivisia komplikaatioita ja nopeuttaa jälkihoitoa, liikkeelle lähtemistä ja kuntoutusta. Vain otettu lääke auttaa, joten vanhempia tai huoltajia on muistutettava säännöllisestä annostelusta. Yleensä hammastoimenpiteen jälkeinen lääkitys kestää 1–3 vrk.
Lääkehoitoa suunniteltaessa on tärkeää huomioida muu lääkitys, jollainen esimerkiksi yleissairailla ja kehitysvammaisilla lapsilla yleensä on.
Lääkkeet pyritään nykyään annostelemaan suun kautta. Lääkkeen antaminen lapselle ei aina ole yksinkertaista, mutta tähän voi löytyä helpotusta erilaisista lääkemuodoista. Useimpia valmisteita on saatavilla tablettien lisäksi mikstuuroina ja tippoina, joiden päälle lasta voi kehottaa esim. juomaan makeaa mehua.
Lapsilla käytetään samoja kipulääkkeitä kuin aikuisilla. Niihin kuuluvat parasetamoli, erilaiset tulehduskipulääkkeet (NSAID) sekä joskus myös keskushermostoon vaikuttava kodeiini.
Parasetamoli on yleensä hyvin siedetty, mutta yliannostus voi johtaa maksavaurioon. Tulehduskipulääkkeet ovat akuutin kivun hoidon perusta. Niillä on kuitenkin on jonkin verran haittavaikutuksia ja vasta-aiheita, kuten verenvuototaipumus ja munuaisten ja sydämen vajaatoiminta.
– Astmapotilaan tapauksessa on aina selvitettävä, onko hän käyttänyt tulehduskipulääkkeitä ja jos, niin onko siitä seurannut jotain ikävää. Mikäli on, silloin pitää miettiä muita vaihtoehtoja.
Joskus lapsillakin joudutaan käyttämään kodeiinia, ja tällöin suositeltavia ovat NSAID-kodeiini- tai parasetamoli-kodeiini-yhdistelmävalmisteet. Niitä ei kuitenkaan voi antaa alle 30-kiloisille lapsille.
Nykyään ylipainoisia lapsia on paljon.
– Tällaisen lapsen lääkitys annostellaan lähtökohtaisesti iän ja ihannepainon mukaan, ei todellisen painon.
Laura Kimari, Hammaslääkärilehti 14/2014
Lähde: LT, lasten anestesiologian erikoislääkäri Juha Karisen luento ”Kivun diagnosointi ja hoito lapsipotilailla” Hammaslääkäripäivillä 21.11.2014.
