Kansanterveyslakiin ja sairasvakuutuslakiin tehdyt muutokset 2000-luvulla ovat laajentaneet aikuisväestön mahdollisuutta saada julkista suun terveydenhoitoa. Vuoden 2001 keväällä kunnille tuli kaikki ikäryhmät kattava väestövastuu, ja maaliskuussa 2005 hoitoon pääsy turvattiin hoitotakuulla. Apollonian kansanterveysjaoston kesäseminaarissa 20.–21.8.2009 Tampereella pohdittiin, miten kunnissa on selvitty viime vuosista ja onnistuuko hoitotakuu.
Hammashuollossa suun terveydenhoito tulee järjestää kohtuullisessa ajassa, viimeistään kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hoidon tarve on todettu. Hoitotakuu toteutuu kohtuullisesti, mutta vaara jonotusajan ylittymiseen on jatkuva. Julkista suun terveydenhoitoa leimaavat resurssipula, ostopalveluiden käyttö ja hoidon pirstoutuminen. Potilaat mieltävät hoitotakuun subjektiivisena oikeutenaan, vaikka he tiedostavatkin julkisen terveydenhoidon toimivan äärirajoillaan. Näin totesivat Onnistuuko hoitotakuu? -paneelin osallistujat kukin vuorollaan eri sanoin.
Kuitenkin panelistit totesivat, että hoitotakuuta tarvitaan. Kiireettömäänkin hoitoon pääsy on turvattava ja toisaalta hoitotakuu toimii myös takuuna resursseille, kun yleinen taloustilanne edellyttää leikkauksia budjetteihin. Samaan hengenvetoon ylihammaslääkärit ja suun terveydenhoidon päälliköt peräänkuuluttivat lisää resursseja hoidon järjestämiseen. Hammashuoltouudistus on siirtänyt suun terveydenhuollon painopistettä terveyskeskuksiin. Väestövastuu, hoitotakuu ja hampaiden määrän lisääntyminen iäkkäämmällä väestöllä ovat kuormittaneet terveyskeskuksia enemmän kuin lakien valmisteluvaiheessa arvioitiin. Muutosten tahti on ollut myös tiivis.
Kiireellisen hoidon määrä on lisääntynyt terveyskeskuksissa, kun yksityisvastaanotot ovat vähentäneet päivystystä 2000-luvulla. Helsingin kaupungin ylihammaslääkäri Seppo Turusen mukaan Vuonna 2005 aikuisten päivystyshoito keskitettiin Helsingissä arkipäivinä, jotta päivystysosaaminen kehittyisi, hoitoloiden arki rauhoittuisi ja hoitoprosesseja pystyttäisiin parantamaan. Päivystyspotilaita voidaan näin ryhmitellä kiireellisyyden mukaan vastaanotolla, jolloin hoito voidaan tehdä valmiiksi tai saada jatkohoidon kannalta mahdollisimman mielekkääseen vaiheeseen. Selvityksen mukaan keskitetystä päivystyksestä on saatu myönteisiä kokemuksia. Koko ensiapuhoitojakson sujuvuuden parantaminen ja ”puolikiireellisen” (paikan lohkeamat yms.) hoidon järjestäminen kohtuuajassa ovat edelleen isoja haasteita.
Kunnissa hoitotakuu on saavutettu erilaisin keinoin ja uusia malleja kehitettään jatkuvasti. Työkaluina ovat olleet muun muassa työnjaon tehostaminen, ostopalvelut, jatkohoidot yksityisvastaanotolla ja tilaaja–tuottaja-mallit. Myös aikuisväestön recall-järjestelmän yksilölliset hoitosuunnitelmat ovat puhdistaneet jonoa. Osassa kunnista hoitotakuuta ei ole pystytty saavuttamaan omin voimin, vaan jonojen purkuun on tarvittu lääninhallituksen väliintuloa ja lisäresursseja.
Yksityistä vastaanottoa hoitotakuu ei varsinaisesti velvoita. Vapaus valita on säilynyt. Huolena on kuitenkin terveyskeskusten resurssipulan vaikutus potilaiden suunterveyteen ja tietämykseen hoidosta. Ostopalveluja tarjoavan yksityishammaslääkärin näkökulmasta ongelmana on ostopalveluiden kysynnän vaihtelu kunnan taloudellisen tilanteen mukaan.
Kaiken kaikkiaan todettiin, että onnistunut hoitotakuu takaa potilaalle oikea-aikaisen hoidon potilaan tietäessä, mitä hoitoa hän saa ja mikä on hänen omavastuunsa hoidon jälkeen. Ehkäisevä hammashoito ei saisi jäädä muun hoidon jalkoihin, ja suun omahoitoa pitäisi tukea ja edistää, sillä se on pitkän päälle kaikkien edullisinta hammashoitoa.
Lähteet: Onnistuuko hoitotakuu? -paneeli (keskustelijoina Ilpo Pietilä (pj), Seija Hiekkanen, Eeva Torppa-Saarinen, Sakari Kärkkäinen, Jorma Suni, Maija Tulla, Elina Timgren ja Varpuleena Kirstilä) Apollonian Kansanterveysjaoston seminaarissa 20.8.2009.
Ylihammaslääkäri Seppo Turusen esitelmä Apollonian Kansanterveysjaoston seminaarissa 21.8.2009.
Annika Nissinen, Suomen Hammaslääkärilehti 12/2009
