Tämän väitöstutkimuksen tavoite oli tunnistaa ikääntyneen potilaan kasvomurtumien erityispiirteet ja vakavuusaste. Lisäksi selvitettiin, millaisia eroavaisuuksia ilmenee nuorten aikuisten ja vanhusten saamissa kasvomurtumissa. Tutkimuksen hypoteesit olivat, että vanhukset saavat kasvomurtumansa yleensä erityyppisistä syistä ja näin ollen erilaisella vammamekanismilla kuin nuoret aikuiset, joten näiden kahden ryhmän kasvomurtumat ovat huomattavan erilaisia. Lisäksi oletettiin, että vanhusten kasvovammat ovat vakavampia kuin nuorten aikuisten.

Tutkimuksen aineisto koostui kolmesta eri potilasryhmästä, joita oli hoidettu kasvomurtumien takia HUS:n suu- ja leukasairauksien osaston kasvotraumatologian päivystyksessä sekä suu- ja leukakirurgian osastolla. Väitöskirjan 1. ja 2. osajulkaisu käsittelivät erityyppisiä kasvomurtumia saaneita vanhuspotilaita (n = 117; ikä ≥ 65 vuotta) ja aikuispotilaita (n = 136; ikä 20–50 vuotta).

Kolmannessa osajulkaisussa tarkasteltiin isoloidun orbitamurtuman saaneita ikääntyneitä (n = 72; ikä ≥ 65 vuotta) ja nuoria aikuispotilaita (n = 58; ikä 20–50 vuotta). Neljäs osajulkaisu käsitteli isoloidun zygomamurtuman saaneita vanhuspotilaita (n = 93; ikä ≥ 65 vuotta) ja aikuispotilaita (n = 68; ikä 20–30 vuotta).

Vanhuspotilaan kasvomurtuman yleisin syy on maan tasalla kaatuminen; näin syntyy murtumatyypistä riippuen 64,1–69,9 % vanhusten kasvomurtumista. Nuoremmilla aikuisilla yleisin syy on väkivalta (51,5–6,2 %). Keskikasvomurtumat ovat merkitsevästi yleisempiä vanhuksilla (74,4 %) kuin nuorilla aikuisilla (55,1 %). Yleisin murtumatyyppi ikääntyneillä on zygomamurtuma (29,9 %). Myös laajat orbitan murtumat ovat yleisempiä ikääntyneillä (43,1 %) kuin nuorilla aikuisilla (31,0 %). Kasvomurtumat ovat kaiken kaikkiaan vakavampia ikääntyneillä kuin nuoremmilla, ja ikääntyneellä potilaalla on suurempi riski saada oheisvammoja, monivammoja ja polytraumoja. Lisäksi kasvomurtumia saaneet vanhukset kuolevat oheisvammoihinsa merkitsevästi useammin (5,5 %) kuin nuoremmat aikuiset (0,0 %). Isoloidun zygomamurtuman saaneilla vanhuksilla erityisesti aivovammat (25,8 %) ovat merkitsevästi yleisempiä kuin nuoremmilla aikuisilla (14,7 %); ikääntyneen zygomamurtumapotilaan aivovammariski on 5,3-kertainen nuorempaan potilaaseen verrattuna.

Voidaankin todeta, että vanhuksen kasvomurtumat syntyvät useimmiten kaatumisen seurauksena ja keskikasvomurtumien osuus on korkea. Koska iäkkäiden potilaiden murtumat ovat vakavia ja niiden oheisvammat yleisiä, potilaan status tulee tutkia useamman kerran, seurannan on oltava tiheää ja vammojen kuvantamistarve tulee huomioida. Hoito edellyttää myös moniammatillista
yhteistyötä.

Väitökseen johtaneet tutkimukset on tehty HUS:n suu- ja leukasairauksien osastolla.